Kumppanuus syntyy luottamuksesta

Tampereen yliopiston Porin yksikkö järjesti 30.11.2017 seminaarin Kumppanuutta ja vaikuttamista Porin yliopistokeskuksessa. Seminaarilla juhlistettiin YTT Ossi Eskelisen eläkkeelle siirtymistä. Seminaari tarjosi mielenkiintoisen näkymän Porin yliopistokeskuksesta käsin tehdystä yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä.

Ossi Eskelinen on työskennellyt Tampereen yliopiston Porin yksikössä sosiaalipolitiikan yliassistenttina, yliopisto-opettajana sekä viimeiset vuodet POSOK-hankkeen työelämäkoordinaattorina.

Alueellinen vaikuttamistyö

Eskelinen on ollut mukana Lasta lyömätön Satakunta –hankkeessa, jonka myötä Satakunnan alueelle kehitettiin monialainen yhteistyömalli, jolla ennaltaehkäistä perheväkivaltaa sekä puuttua siihen.

Eskelinen on myös tehnyt yhteistyötä Satakunnan poliisilaitoksen ja Porin kaupungin kanssa väkivallan vähentämishankkeessa, jonka arvioinnista hän vastasi.

Hankkeen myötä syntyi Ankkuri-toimintamalli, jonka tavoitteena on varhainen puuttuminen alaikäisten rikolliseen käyttäytymiseen. Ylikomisario Hans Vuoti kertoi, miten Ankkuri-toimintamalli on valtakunnallisesti esimerkillinen.

Porin yliopistokeskus hedelmällisenä maaperänä

Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisutarpeen ollessa ilmeinen, yliopistokeskuksen sisäinen yhteistyö tukee ulospäin suuntaavaa kehittämis- ja vaikuttamistyötä. Maunu Häyrynen käytti vertauskuvana itämaisen maton kutomista: tutkimus ja kehitys etenevät hitaasti ja vaiheittain, solmu solmulta yhteistyönä.

Vaikuttamistyöhön onkin olennaisesti liittynyt yhteistyö, joka on tuottanut uusia ideoita ja jossa eri vahvuudet ovat löytyneet ja täydentyneet. Vaikuttava yhteistyö ei ole ollut pelkästään ihmisten ja asioiden yhteen saattamista, vaan tiedon, osaamisen ja näkökulmien jakamista.

Eskelinen toi esiin yliopistokeskuksen ja Satakunnan hedelmällisenä ja avoimena maaperänä yhteistyölle. Häyrynen taas kuvaili Puuvillaa tutkimusyhteistyön koekenttänä, jonka struktuurina näyttäytyvät mekaaninen ja orgaaninen solidaarisuus.

- Olennaista on sillan rakentaminen - ei väliä, minkä yli siltä vie ja miltä eri puolet näyttävät, vaan se, että se yhdistää ne.

Kumppanuus rakentuu luottamuksen ja vuorovaikutuksen kautta

Myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenneuudistus on työllistänyt Eskelistä, jota pyydettiin Satasote-hanketta käynnistettäessä toimimaan rajapintatyöryhmän puheenjohtajana.

Satasoten muutosjohtaja ja Porin perusturvajohtaja Terttu Nordman kiitti Eskelistä tämän aktiivisuudesta osallistua kuntakierroksille jalkautumalla muun työryhmän mukana keskustelemaan ja kuuntelemaan kuntalaisten toiveita ja ajatuksia.

- Kumppanuutta ei solmita, vaan se rakentuu luottamuksen ja vuorovaikutuksen vahvistumisen kautta.

Seminaarissa Eskelisen lisäksi ääneen pääsivät Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan varadekaani Liisa Häikiö, Satasoten muutosjohtaja ja Porin perusturvajohtaja Terttu Nordman, Lounais-Suomen poliisilaitoksen Porin poliisiaseman ylikomisario Hans Vuoti, Tampereen yliopiston Porin yksikön professori Katja Repo, yliopisto-opettaja Erna Törmälehto sekä YTM Eveliina Kaukkila ja Turun yliopiston professori Maunu Häyrynen.