Jalkapalloa ja laskentatoimea huipulla

Vuoden 2016 parhaana pro graduna palkittiin Otto-Pekka Jurvaisen Johdon ohjausjärjestelmät huippu-urheiluorganisaatiossa: Tasapaino urheilullisessa ja taloudellisessa menestyksessä. Aiheeltaan ajankohtaisessa työssä teoria ja empiria yhdistyvät sovellettavassa muodossa.

Valinnan tehneen Porin yliopistokeskuksen alumnineuvoston mukaan Otto-Pekka Jurvaisen pro gradu -työ on ajankohtainen. Viimeisten vuosien aikana monet jalkapalloseurat ovat kärsineet taloudellisista ongelmista, jopa konkursseja on nähty.
- Jalkapallo voidaan nähdä tunnepohjaisena bisneksenä, jossa perinteiset liiketoiminnan ratkaisut eivät aina välttämättä toimi, Jurvainen kertoo.

- Toimintakulttuuri pienten pohjoismaisten ja suurten keskieurooppalaisten jalkapalloseurojen välillä vaihtelee huomattavasti. Mielestäni onnistuin muun muassa kuvaamaan hyvin, miten pienten ja suurten seurojen toiminta eroaa toisistaan, Jurvainen jatkaa.
Pankkityötä ja jalkapalloa

Jurvainen on kotoisin Helsingistä, jossa asuu edelleen. Poriin hän päätyi opiskelemaan laskentatoimea ja rahoitusta, koska maisteriksi opiskelu alkoi kiinnostaa jo ennen tradenomitutkinnon suorittamista.
- Vanha lukiokaveri suositteli Poria. Ensimmäisen opiskeluvuoden asuinkin Porissa, Jurvainen sanoo.
Tällä hetkellä Jurvainen työskentelee OP Yrityspankissa asiakkuuspäällikkönä. Lisäksi hän  pelaa jalkapalloa pääsarjatasolla HIFK:ssä vasempana laitapelaajana. Ensimmäisellä liigakaudella HIFK:n riveissä hän oli syöttöpörssin kakkonen ja liigan tehokkain pelaaja peliaikaan suhteutettuna.
- On todella harvinaista käydä samalla töissä ja pelata pääsarjatasolla jalkapalloa, Jurvainen kertoo.

Jalkapallon ja laskentatoimen yhteys kiinnosti

Opinnäytetyön lähtökohtana oli halu yhdistää jalkapallo omaan pääaineeseen. Jurvaista kiinnosti erityisesti, miten johdon laskentatoimi näkyy jalkapalloseurojen taloudenpidossa ja kuinka strategiaa toteutetaan.

Gradun ohjaaja Erkki Vuorenmaan kanssa käyty ohjauskeskustelu johdatteli hyvin, mihin suuntaan kannattaa lähteä.

- Erkki haastoi kysymyksillä, miten johdon ohjausjärjestelmät näkyvät jalkapallossa. Keskustelumme innosti lähteä tutkimaan asiaa tarkemmin tästä näkökulmasta, Jurvainen kertoo.

Omat jalkapallomaailman kontaktit auttoivat paljon myös työn tekemisessä.

Teorian kautta käytäntöön

Kesän 2015 aikana Jurvainen perehtyi teoriaan monipuolisesti. Lähdemateriaali koostuu pitkälti eurooppalaisista huippuseuroista ja -sarjoista tehdyistä tutkimuksista. Syksyllä graduryhmässä Jurvainen sai hyvää sparrausta ohjaajalta ja muilta opiskelijoilta.

- Silloin vahvistui ensimmäisen kerran tunne, että tässä on jotain, koska sain tosi positiivista palautetta muilta. Heistä liiketaloudellisen näkökulman yhdistäminen joukkueurheilulajiin oli mielenkiintoista, Jurvainen muistelee.

Työssä keskitytään yhteen seuraan, jotta aiheesta saisi syvällisen kuvan. Vuoden 2015 lopussa varmistui suomalainen case-organisaatio, josta syntyy ammattimaisesti hoidettu mielikuva. Työssä haastateltiin organisaation urheilu- ja liiketoimintayksikön henkilöitä.

Työ on kuvaus todellisen, Suomessa toimivan jalkapallo-organisaation strategisesta toiminnasta ja johdon ohjausjärjestelmistä.

- Näen itse, että monilla suomalaisilla huippu-urheiluseuroilla olisi opittavaa case-organisaation tavasta luoda tasapaino urheilullisen ja taloudellisen menestymisen välille, Jurvainen summaa.

Jurvaisen opinnäytetyö on herättänyt laji-ihmisten kiinnostusta, ja moni on halunnut lukea oppiakseen aiheesta. Myös case-organisaatiossa työn lopputulosta on pidetty onnistuneena.