Tekoälykäs Pori

Tuntuu, että tekoälystä puhuu tällä hetkellä koko maailma. Mediassa saamme seurata päivittäin tekoälyyn liittyvää uutisointia, jossa vuoroin varoitetaan tekoälyn vaaroista ja vuoroin kerrotaan niistä lukuisista mahdollisuuksista, joita tekoäly pitää...

Tuntuu, että tekoälystä puhuu tällä hetkellä koko maailma. Mediassa saamme seurata päivittäin tekoälyyn liittyvää uutisointia, jossa vuoroin varoitetaan tekoälyn vaaroista ja vuoroin kerrotaan niistä lukuisista mahdollisuuksista, joita tekoäly pitää sisällään.

On selvää, että tekoäly tulee tavalla tai toisella muuttamaan yhteiskuntaa ja sen palveluita. Itse näen tekoälyn eräänlaisena digitalisaation toisena vaiheena.  Aivan kuten digitalisaatio ja digitaaliset palvelut, tulee myös tekoäly tulemaan osaksi kaikkea toimintaa niin teollisuudessa kuin palveluissa. Digitalisaatio ja automatisaatio ovat jo korvanneet lukuisia ihmisen hoitamia työtehtäviä ja tekoälyn myötä tämä ilmiö tulee vain kiihtymään.

Porin kannalta on tärkeää, miten suhtaudemme tekoälyyn ilmiönä. Seuraammeko sivusta passiivisena tekoälyn tuloa ja katsomme, miten se muuttaa kaupunkiamme ja yhteiskuntaamme vai otammeko aktiivisen roolin ja lähdemme aktiivisesti hyödyntämään tekoälyä ja luomaan siitä alueellemme uutta menestystekijää.

Porin yliopistokeskus, SAMK, Prizztech, Satakunnan kauppakamari ja Porin kaupunki ovat käyneet syksyn 2017 aikana neuvotteluja siitä, mikä voisi olla sellainen TKI-toiminnan yhteinen teema, jonka kaikki näkisivät tärkeänä. Tekoäly on nyt nostettu sellaiseksi yhteiseksi teemaksi, jota voimme kaikki lähteä viemään eteenpäin.

Tekoälyteemaa tukevat niin paikallisten tekoälyalan yritysten kansainvälisen tason osaaminen kuin RoboCoast-osaamiskeskitttymä, jonka alla toimii jo yli 70 robotiikka- ja automaatioalan yritystä. Tekoälyn soveltamisessa nähdäänkin olevan juuri Porissa valtavasti potentiaalia. Porissa on olemassa kaikki edellytykset, jotta Porista voi tulla kansallinen ja kansainvälinen huippuosaamisestaan tunnettu keskus, jossa tekoälyä ja sen sovelluksia voidaan kokeilla, testata ja kehittää. Meillä on jo Suomen johtavia tekoäly-yrityksiä, tekoälyteemaa tukevat tiede- ja tutkimusyhteisöt sekä automaation ja robotiikan osaamiskeskittymä. Tarvitaan vain yhteistyötä, positiivista suhtautumista tulevaisuuteen, luottamusta omaan osaamiseen ja vahvuuksiin ja työtä.

Porin kaupunki on käynnistänyt "tekoälykäs Pori" -hankkeen. "Tekoälykkään Porin" tavoitteena on auttaa paikallisia tekoälyä soveltavia yrityksiä kasvamaan ja kehittymään. Tarkoituksena on luoda kokeilualustoja, joiden avulla tekoäly-yritykset pääsevät pilotoimaan ja kokeilemaan omia sovelluksiaan. Kokeilualustat muodostuvat paikallissa yrityksissä tapahtuvista kokeiluista ja kaupungin julkisten palveluiden kehittämiskohteista.

Tavoitteena on, että tekoälykokeilujen suunnittelussa hyödynnetään kaupunkilaisten ja erityisesti opiskelijoiden näkemyksiä älykkäistä ratkaisuista.

Heikki Haaparanta
ICT-yksikön päällikkö
Porin kaupunki