Oppinut tekemään juuri tätä työtä

Porilainen Markku Kataja aloitti työt Porin yliopistokeskuksessa tammikuussa 1999. Työsopimus kirjoitettiin puolen vuoden määräajalle. "Tuskin tehtävässä on mahdollista jatkaa pitempään”, Katajalle sanottiin.

Puolen vuoden aikana tapahtui myös muutto Vähäraumalta Puuvillaan. Vaikka työnantaja on muuttunut vuosien aikana, takana on nyt melkein 20 vuoden työura. Nykyisin työnantaja on RTK-Palvelu Oy, joka tuottaa Porin yliopistokeskuksen toimitilapalvelut. Katajan ei ole siis ammattikoulun ja armeijan jälkeen uusia töitä tarvinnut etsiä.

Palvelua mieluummin etukäteen

Palveluvastaavan tittelillä työskentelevän työnkuva on muotoutunut vuosien varrella. Kataja sanoo oppineensa tekemään juuri tätä työtä. Luokkatilojen av-laitteet yhteisissä varattavissa tiloissa ovat hänen vastuullaan. Lisäksi työvuorot koostuvat kulunvalvonnasta, avaimien tekemisestä ja talon ulkopuolisten asiakkaiden tapahtumista. Tapahtumia yliopistokeskuksella saattaa olla viikossa useita.

- Uusia ihmisiä on mukava auttaa. Olen aina ollut luonteeltani rauhallinen ja vältellyt uusia tilanteita. Nyt huomaan, että nelikymppisenä otan rohkeammin kontaktia asiakkaaseen. Pienillä kysymyksillä toisen huomioiminen kannattaa, Kataja kertoo.

Työ on monipuolista ongelmanratkaisua eikä sitä voi tehdä liukuhihnamaisesti.

Palvelukeskuksen tiimissä tuntuu olevan hyvä henki. Lähimpiä työkavereita Katajalla on kolme. Kohdepäällikön lisäksi tiimissä työskentelee kolme palveluvastaavaa. Työpäivä kestää yleensä kahdeksasta neljään ja vuoroviikoin iltapalveluna kello 18.00 saakka. Opastusta ja neuvontaa halutaan tehdä mieluummin etukäteen, joten työ on myös uusien opiskelijoiden ja henkilökunnan kouluttamista. Palvelukeskuksen pienessä organisaatiossa keskustelu on suoraviivaista. Opiskelijoiden viihtyvyys on asetettu etusijalle.

- Täällä on helppo jutella ja puhua siitä mitä nyt tarvitseekaan. Yliopistokeskuksesta löytyy huumoria luukun takaa. Yllätyitkö?, Kataja kysyy.

Vapaa-aika Markku-liitossa

Markku on mukana Pohjoismaiden suurimman etunimiyhdistyksen hallituksessa. Keväisin Markut tapaavat Markunpäivänä Porissa ja syksyllä kellojen siirtämisen aikaan jossain päin Suomea. Ohjelmassa on yleensä kaupungin vastaanotto ja tutustuminen nähtävyyksiin. Tallinnan reissulla Markut pääsivät tutustumaan muun muassa Viron parlamenttiin ja paikalliseen yleisradioon. Yliopistokeskuksellakin on varmaan muutamia Markkuja.

- En ole kehdannut vielä lähteä kyselemään heidän kiinnostustaan yhdistystoimintaan. Ongelmanahan meillä liitossa on, että Markuissa poistuma on syntyvyyttä suurempaa.

Kahdenkymmenen vuoden työura samassa paikassa olisi kenelle tahansa merkittävä saavutus. Arjen ja työn tasapainon löytäminen on tärkeää. Markku Katajan tapauksessa voisi sanoa, että nimi saattaa olla enne. Ennen kaikkea kuitenkin halu hoitaa ja tehdä asioita mistä tykkää on luonteen sitkeyttä parhaimmillaan.