Työhyvinvointi Porin yliopistokeskuksessa

Porin yliopistokeskus haluaa edistää henkilökuntansa jaksamista ja hyvinvointia työssään.

Työhyvinvointi on kokonaisuus, jonka muodostavat työ ja sen mielekkyys, terveys, turvallisuus ja hyvinvointi. Työhyvinvointia lisäävät muun muassa hyvä ja motivoiva johtaminen sekä työyhteisön ilmapiiri ja työntekijöiden ammattitaito.

Työhyvinvointi vaikuttaa muun muassa työssä jaksamiseen. Hyvinvoinnin kasvaessa työn tuottavuus ja työhön sitoutuminen kasvaa ja sairauspoissaolojen määrä laskee. (Työhyvinvointi, sosiaali- ja terveysministeriö)

Porin yliopistokeskus haluaa edistää henkilökuntansa jaksamista ja hyvinvointia työssään. Sen vuoksi henkilökunnalle tarjotaan työhyvinvointia edistävien tapahtumien ja luentojen sarja vuosien 2019-2020 aikana.

Elokuussa 2019 järjestettiin 20 vuotta Pumpulissa -henkilökuntajuhla Kulttuuritehdas Kehräämöllä. Juhla kokosi yhteen runsain määrin yliopistokeskuksen nykyisiä ja entisiä työntekijöitä.

Marraskuussa 2019 yliopistokeskuksen henkilökunnalle luennoi sovelletun positiivisen psykologian asiantuntija Emilia Lahti (YTT, MAPP). Koko henkilökunnalle tarkoitetun luennon järjesti Tampereen yliopiston Porin yksikkö.

Positiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka keskittyy ihmisen hyvinvointiin, vahvuuksiin ja voimavaroihin ja näiden edistämiseen. Luento tarjosi työkaluja niin akateemisen arjen haasteisiin kuin yksilötason elämään. Samalla pyrimme kehittämään koko yliopistokeskuksen henkilöstön hyvinvointia sekä yhteisöllisyyttä.

Emilia Lahden luentomateriaalit (pdf)

Luettavaa työhyvinvoinnista

Työterveyslaitos
Viisi vinkkiä työhyvinvoinnin edistämiseen

Katso video 20 vuotta Pumpulissa -henkilöstöjuhlasta!

20 vuotta Pumpulissa -juhla 22.8.2019