Vieraskynässä Sampsa Kataja

Yliopistokeskukset alueellisen tasa-arvon rakentajina Sekä kansainväliset tutkimukset että kansalliset kokemukset osoittavat yksiselitteisesti, että korkeakoulutasoisella tutkimuksella ja koulutuksella on selvä rooli alueiden kilpailukyvyn...

Yliopistokeskukset alueellisen tasa-arvon rakentajina

Sekä kansainväliset tutkimukset että kansalliset kokemukset osoittavat yksiselitteisesti, että korkeakoulutasoisella tutkimuksella ja koulutuksella on selvä rooli alueiden kilpailukyvyn turvaajana. Nuoret muuttavat opintojen perässä ja jäävät usein asumaan ja työskentelemään sille paikkakunnalle, millä ovat opiskelleet. Korkeakoulutetun työvoiman saatavuus houkuttelee alueelle myös yrityksiä työllistämään.

Korkeakoulutuksen vaikutus alueiden kilpailukykyyn näkyy selvästi Suomessa. Jopa kaikkein pohjoisimmat yliopistokaupungit kasvavat, vaikka muuttoliike pohjoisesta etelään muutoin onkin vilkasta. Maakunnallinen korkeakoulu- ja yliopistoverkosto onkin yksi keskeisimpiä suomalaisen menestystarinan salaisuuksia ja aluepolitiikkaa parhaimmillaan.

On toki selvää, ettei jokaisella paikkakunnalla voi olla omaa yliopistoa. Pitkät välimatkat, väen vähyys ja harva asutus asettavat Suomelle tässäkin suhteessa isoja haasteita. Huolissaan tulee kuitenkin olla siitä, että asiantuntijaraporttien mukaan alueelliset kehityserot vanhojen yliopistomaakuntien ja muiden maakuntien välillä ovat kasvamassa.

Jotta erot maakuntien välillä eivät pääsisi liian suuriksi, tarvitaan koulutuksessakin alueellista näkökulmaa. Tässä on yliopistokeskukset ovat toimenpiteiden keskiössä. Yliopistokeskukset kykenevät tuottamaan laadukasta ja vaikuttavaa tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoimintaa, jota koko maa kipeästi tarvitsee.

Suomessa on yliopistokeskuksia kaikkiaan kuudella paikkakunnalla, Kajaanissa, Kokkolassa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa ja Seinäjoella. Kaikissa näissä toimii useiden emoyliopistojen yksiköitä. Yliopistokeskusten alueellinen tehtävä on paitsi tasapainottaa alueellisia eroja, myös vahvistaa maakunnallista osaamispohjaa. Keskeistä tässä on erikoistuminen ja keskittyminen alueen omiin vahvuusalueisiin. Korkeakoulujen arviointineuvoston raportissa todetaan yliopistokeskusten tuottaneen lisäarvoa myös emoyliopistoilleen vahvistamalla niiden yhteiskunnallista ja alueellista toimintaa.

Monialainen yhteistyö yliopistokeskusten sisällä ja yhteistyö emoyliopistojen kanssa on tehnyt alueellisista yliopistokeskuksista houkuttelevia opinahjoja, jotka ovat houkutelleet paljon opiskelijoita myös muilta paikkakunnilta. Yliopistokeskukset ovat kyenneet kääntämään nuorten ikäluokkien nettomuuton positiiviseksi alueillaan. Lisäksi ne ovat kyenneet tuottamaan alueensa
yritysten ja julkisen sektorin tarvitsemaa koulutusta ja osaamista.

Huolimatta kaikesta siitä positiivisesta, mitä yliopistokeskukset ovat tuoneet alueilleen ja suomalaiselle korkeakouluverkostolle, ei niiden asema silti aina ole ollut selviö. Onkin erinomaista, että hallituksen esitykseen uudeksi yliopistolaiksi on ensimmäistä kertaa sisällytetty kirjaus yliopistokeskusten asemasta korkeakoulutasoisen opetuksen järjestäjinä. Aiemmin yliopistokeskuksia ei ole mainittu yliopistolaissa lainkaan.

Yliopistokeskusten asema on selkiytymässä myös yliopistojen uuden rahoitusasetuksen myötä. Yliopistokeskusten rahoitukseen saadaan vakautta, kun jatkossa yliopistokeskusten rahoituksen määräytymisestä on selvät pelisäännöt. Yliopistokeskusten valtionrahoitus esitetään vakinaistettavaksi ja osaksi niitä koordinoivien yliopistojen rahoitusta. Tämä kertoo siitä, että nykyinen hallitus haluaa opetusministeri Henna Virkkusen johdolla vakavissaan kehittää alueellista tutkimus- ja koulutustoimintaa sekä vahvistaa maakunnallista osaamispohjaa.

Sampsa Kataja
kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen

Kuvat: Eija Hammarberg