Haaveista totta yrittäjänä

Maailman muuttuessa yhä ennakoimattomammaksi myös työntekemisen tavat kehittyvät moninaisemmiksi. Tällöin yrittäjyys voi olla sopiva vaihtoehto, joka tarjoaa mahdollisuuden rakentaa juuri itselle sopiva työ, joka sopii omiin arvoihin ja tarjoaa innostavaa ja merkityksellistä tekemistä.

Yhä useammalle yrittäjyys tarkoittaa omien haaveiden toteuttamista, ei ainoastaan päivittäisen leivän ansaitsemista. Yrittää voi päätoimisesti tai sivutoimisesti, tai tiettyjä jaksoja palkkatyörupeamien välissä, yksin tai yhdessä toisten kanssa. Yrittäjyys ei siis ole valinta, joka pitää tehdä loppu elämäksi, vaan yrittäjyys voi sopia tiettyyn hetkeen ja tiettyjen ihmisten kanssa. Itse ei siis tarvitse osata kaikkea – yhteistyö kantaa!

Yrittäjyys käsittää kuitenkin muutakin kuin vain yrityksen perustamisen; yrittäjämäistä ajattelu- ja toimintatapaa tarvitaan kaikilla aloilla ja elämän osa-alueilla. Yrittäjämäisyyttä on vaihtoehtoisten, parempien maailmojen ja uudenlaisten toimintatapojen kuvittelu ja työskentely näiden visioiden toteuttamiseksi, yleensä yhdessä toisten kanssa.

Yrittäjämäisyyteen kuuluu mm. epävarmuuden sietämistä, itseohjautuvuutta ja rohkeutta kyseenalaistaa ja kokeilla. Yrittäjämäisyyttä kaivataan niin suurissa kuin pienissäkin yrityksissä, niin yksityisellä, julkisella kuin kolmannellakin sektorilla, joten myös työnantajat arvostavat yrittäjämäistä asennetta.

Tälle sivulle on koottu materiaaleja ja linkkejä innostamaan ja tukemaan yrittäjämäisyyden ja yrittäjyyden kehittymisessä. Lähde tutkimaan, mitä yrittäjyys voisi tarjota!