Mikä on Porin yliopistokeskus?

Porin yliopistokeskus, UCPori, on 1 400 opiskelijan, 150 asiantuntijan ja kahden yliopiston muodostama verkostomaisesti toimiva monialainen tiedeyhteisö.

Porin yliopistokeskus kukkien takana

Historiaa

Yliopistollinen toiminta Porissa alkoi vuonna 1983, jolloin Tampereen teknillinen korkeakoulu aloitti tutkimus- ja koulutustoiminnan Porin koulutus- ja tutkimuskeskuksessa Vähäraumalla.

Porin yliopistokeskuksen nimen alla toiminta käynnistyi 1.1.2003. Toimintaa on kehitetty yhteistyössä opetusministeriön kanssa nykyiseen muotoonsa, jossa emoyliopistot tekevät tutkimusta ja tarjoavat siihen perustuvaa opetusta.

    Nykymalli

    Porin yliopistokeskuksessa toimii kaksi yliopistoa, joiden Porin yksiköissä tehdään tutkimusta seuraavilla tieteenaloilla:

    Porin yliopistokeskuksen hallintomallina on konsortio, jonka ylin päättävä elin on kaksi kertaa vuodessa kokoontuva rehtorikokous. Sen puheenjohtajana toimii koordinaatioyliopiston, Tampereen yliopiston, rehtori.

    Porin yliopistokeskuksen sisäisestä hallinnosta, edunvalvonnasta ja yhteisistä asioista vastaa kerran kuukaudessa kokoontuva johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii yliopistokeskuksen johtaja. Käytännössä yhteistä toimintaa koordinoi ja toimeenpanee yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö.

    Johtoryhmän lisäksi toimivat opetuksen johtoryhmä, tutkimuksen johtoryhmä, hallintoryhmä ja viestintäryhmä. Muut yhteistyöryhmät (yliopistokeskuksen kirjaston ohjausryhmä, hyvinvointityöryhmä, ristiinopiskelutyöryhmä, kriisiryhmä) toimivat näiden alaisuudessa.

    Yliopistokeskuksen ja sen yksiköiden tukipalvelut tuottaa RTK-Palveluihin kuuluva palvelukeskus, opiskelijapalvelut Pointer ry ja kirjastopalvelut Porin yliopistokeskuksen kirjasto.


    Porin yliopistokeskus lukuina - tutustu!

    Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.

    Porin yliopistokeskus lukuina 2022

    Porin yliopistokeskus lukuina 2021

    Porin yliopistokeskus lukuina 2020