15.10.2018 17:00
Tiede ja tutkimus tutuksi kaikenikäisille
Porin yliopistokeskuksen vuotuinen TiedeAreena-tapahtuma uudistui tänä vuonna sekä visuaaliselta ilmeeltään että ohjelmaltaan. Tapahtuma sai myös uuden visuaalisen ilmeen mukaisen verkkosivuston.
Useana vuonna pidettyjen tutkimusseminaarien sijaan ohjelmassa oli nyt kolme ajankohtaisia aiheita käsittelevää paneelikeskustelua, joissa oli mukana asiantuntijoita niin yliopistokeskuksesta kuin muualta. Keskustelujen aiheina olivat sote-uudistus, tekoäly ja matkailu.
TUTKIJOIDEN YÖSTÄ TIEDEAREENAKSI
Vuodesta 2006 alkaen järjestetty tapahtuma oli aluksi nimeltään Tieteiden yö, ja muutamina vuosina myös Tutkijoiden yö. Vaikka nimi ja ohjelma ovat muuttuneet vuosien varrella, tapahtuman perusajatus on edelleen sama: tehdä tiedettä ja tutkimusta tutummaksi, ei aina niin vakavasti vaan myös kevyemmällä otteella.
- Porin yliopistokeskus on vuosien saatossa tullut jatkuvasti näkyvämmäksi Porissa ja Satakunnassa. Silti ehkä se, mitä täällä seinien sisällä tehdään, ei ole kaikille aina selvää. Siksi on hyvä, että järjestämme vuosittain tapahtuman, joka todella on avoin kaikille, TiedeAreenan järjestelyistä vastaava koordinaattori Piritta Huhta kertoo.
Paneelikeskustelujen lisäksi muut osatapahtumat, Lasten yliopistoluento, Filosofia Goes Kapakka, Science Slam ja akateeminen iltajuhla saivat jälleen ihmiset liikkeelle. Etenkin alakouluikäisille suunnattu luento Myanmarin norsujen elämästä ja niiden tutkimisesta veti luentosalin lähes täyteen innostuneita lapsia.
Täysi-ikäisten ohjelma täytti puolestaan illalla KulttuuriKulman. Filosofia Goes Kapakka järjestettiin tuttuun tapaan yhteistyössä Porin filosofisen seuran kanssa. Science Slamissa lavalle nousi viisi yliopistokeskuksen tutkijaa, jotka kukin saivat 10 minuuttia aikaa kertoa yleisölle stand upin ja huumorin keinoin omasta tutkimusaiheestaan. Tämänvuotisen Slamin voiton vei Tampereen teknillisen yliopiston tohtorikoulutettava, yritysverkostojen tutkija Katariina Yrjönkoskiaiheenaan Verkot vesille – panosta suhteisiin.
- Science Slam näyttää, ettei tieteen ja akateemisuuden tarvitse olla aina niin vakavaa. Tänäkin vuonna kuultiin toinen toistaan hauskempia esityksiä akateemisesta tutkimuksesta, Huhta intoilee.
TUNNUSTUSTA OSAAVILLE TUTKIJOILLE JA TEKIJÖILLE
TiedeAreena-päivä päättyi perinteiseen iltajuhlaan, jossa jaettiin palkinnot Vuoden tutkijalle, Vuoden tiedeviestijälle sekä Akateemisen karhun voittajalle. Vuoden tutkijaksi asiantuntijaraati valitsi pelillistämisen professori, taloustieteiden tohtori Juho Hamarin. Valitsijaraati kehui palkitsemisperusteissa etenkin Hamarin mittavia tieteellisiä ansioita, julkaisutoimintaa sekä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.
Kolmatta kertaa valittu Vuoden tiedeviestijä on tänä vuonna yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina Mäkitalo-Keinonen Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä. Viestintäryhmän mukaan hän on tuonut tutkimustaan ja yhteystyökumppaneitaan kiitettävästi näkyviin eri yhteyksissä.
Akateeminen karhu on toisen asteen opiskelijoille tarkoitettu tutkimuskilpailu, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden näyttää osaamistaan tieteen ja taiteen alueella. Palkinnon sai tänä vuonna PSYL:n opiskelija Vera Kurkinen tussipiirrossarjallaan Pelko.