Hyvä paha verkkokauppa

Koronaviruksen kurittaessa Suomea kansa pakenee metsiin. Palveluntarjoajien sulkiessa ovensa yritys toisensa jälkeen, viihdykettä on pakko etsiä toisaalta. Vihdoin internetaikakauden ihmiset ovat löytäneet tien takaisin luontoon. Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta suunta on aivan loistava. Taloudellisesti katsottuna tilanne on kuitenkin katastrofaalinen.

Hektisen elämänrytmin vastapainoksi luontoterapia on mitä erinomaisinta mielen lääkettä. Ei ole raittiin ilman ja leirinuotion voittanutta. Sääli, että kotimaisen metsän suosio vaatii kansainvälisen terveyskriisin ja muutaman konkurssin pohjalle. Jokseenkin traagista, että sama ”tuote”, millä Suomea viedään joulupukin kanssa maailmalle, kelpaa itsellemme matkakohteeksi vasta nyt.

Retkeilyreittien ja leiripaikkojen suosio on räjähtänyt kuluneiden viikkojen aikana. Laavuilla tungeksii nyt väkeä kuin kauppakeskuksessa konsanaan. Sinänsä absurdia, että samalla kun Puuvillaa tehosiivotaan päivittäin, käsidesiä on tarjolla jokaisella kassapisteellä ja vähän kaikkialla muuallakin, maksuttomissa wc-tiloissa voi pestä kätensä saippualla ja jopa marketin ostoskärryt on mahdollista desinfioida ennen käyttöä, mielikuva yhteisen makkaratikun varressa istumisesta tuntuu turvallisemmalta.

On todella vaikea löytää mitään positiivista tästä koronakeväästä. Omaa ja läheisten terveyttä varjostava näkymätön uhka konkretisoitui ensimmäisenä yrittäjäperheissä – kenenkään vielä sairastumatta. Sieltä se valuu vähitellen muihinkin koteihin lomautusilmoitusten muodossa. Samaan aikaan terveydenhoitoalan henkilökunta verhoaa itsensä suojaimiin ja hoitaa jo sairastuneita itsensä riskeeraten. Seniorit suljetaan koteihinsa toivomaan parasta.

Jos kuitenkin yrittäisimme nähdä sen kuuluisan hopeareunuksen, jopa pirullisen viruspilven ympärillä. Nyt kun itse kokeilemme lähimatkailua ja löydämme ne sata hyvää asiaa Satakunnasta, koekäytämme lenkkipolut, retkeilyreitit, kotikuntamme ulkoliikuntapaikat, leikkipuistot ja Yyterin, teemme samalla sisäistä markkinointia. Ostamme vihdoin idean oman maakuntamme erinomaisuudesta ja osaamme sitten myydä sen muille – ihan huomaamattamme. Kuka onkaan parempi brändilähettiläs kuin tyytyväinen asiakas itse?

Pakko on oiva motivaattori. Asiakkaiden linnoittauduttua koteihinsa, yritykset joutuvat keksimään uusia ketteriä tapoja toimia. Palvelun laatu, nopeus ja joustavuus saa aivan uuden merkityksen. Sosiaalisen median hyödyntäminen markkinoinnissa nousee uuteen arvoon, kun kotoileva asiakas pitää tavoittaa kevätuutuuksien äärelle. Sellaisetkin yritykset, jotka aiemmin viittasivat kintaalla sometykkäyksille, miettivät nyt missä 2020-luvulla kuuluu näkyä ja miten. Ja ajatella, kotiinkuljetuksista on tullut uusi normaali. Verkkokauppa ei olekaan uhka vaan mahdollisuus.

Kevät on valon ja uusien alkujen aikaa. Toivon todella, että koronapölyn laskeuduttua myös tästä tulee sellainen. Toivon, että olemme löytäneet aivan uusia tapoja tehdä työtä, käydä koulua, harrastaa, yrittää ja pitää yhteyttä. Toivon, että opimme suhtautumaan positiivisesti muutoksiin. Aivan erityisesti toivon, että kun taas ryömimme koloistamme esiin, katsomme lähimmäistä uusin silmin. Arvostamme jatkossa naapuria, yrittäjää, sairaanhoitajaa, myyjää, opettajaa ja siivoajaa enemmän ja ymmärrämme paremmin heidänkin arkeaan.

Veera Forsbacka
Markkinointipäällikkö
Porin Puuvilla Oy, Puuvillan Kauppakeskus ja Kaupunkikortteli