Päiväkirjatekstit ovat raikas tuulahdus sadan vuoden takaa

Tamperelainen Aulikki Mattila (1909-2007) piti säännöllisesti päiväkirjaa kouluvuosinaan 1920-luvulla. Porin yliopistokeskuksessa työskentelevä Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja, FT Rami Mähkä on koostanut päiväkirjoista teoksen ”Vangittu prinsessa, joka ilmestyi Minna Canthin päivän alla tänä keväänä.

Aulikki Mattila oli hiljainen tarkkailijaluonne, jonka päiväkirjamerkinnöistä piirtyy kuva monipuolisesti ja modernisti ajatelleesta nuoresta naisesta.

- Nousussa tuolloin ollut naisasialiike oli Aulikille läheinen ja Minna Canth esikuva. Aulikki oli varakkaasta perheestä ja haaveili yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kirjailijana, kansanedustajana tai jopa presidenttinä. Ujous esti häntä toteuttamasta haaveitaan. Siksi kirjan nimi Vangittu prinsessa kuvastaa hyvin Aulikin elämää, Mähkä kuvailee.

Kirjassa ollaan Tampereen lisäksi paljon myös Satakunnassa. Aulikin sukulaisia asui ja asuu edelleen Kokemäellä. Myöhemmin Aulikki työskenteli opettajana Rauman merikoulussa.

Aulikki saattoi toivoa muistiinpanojensa julkaisua

Päiväkirjojen toimittamisen kirjaksi mahdollisti Aulikki Mattilan ja hänen sisarensa Toivin perustaman säätiön tuki. Sisaruksilla ei ollut perillisiä, joten he perustivat säätiön, jolle testamenttasivat omaisuutensa.

Säätiön hallituksen puheenjohtaja Vesa Mattila tuntee Mähkän ja pyysi kerran tätä vilkaisemaan päiväkirjoja tutkijan silmin, josko niissä olisi jotakin kiinnostavaa ja julkaisukelpoista.

Mähkä muistelee tutustuneensa päiväkirjoihin ensimmäistä kertaa vuonna 2017.

- Päiväkirjavihkoja oli parisenkymmentä ja käsiala oli pientä ja tiheää. Luin tekstiä suurennuslasin kanssa enkä ollut pitkälläkään, kun olin jo aivan innoissani. Minulle tuli heti tunne, että nämä täytyy saada julkaistua laajemmalle.

Aulikki ehkä jopa toivoi kirjoitustensa päätyvän luettavaksi myöhemmille polville. Alun perin merkinnät oli kirjoitettu lyijykynällä vihkoihin, joista hän myöhemmin kirjoitti osan muistiinpanoista puhtaaksi. Tämän takia päiväkirjoissa on aukkoja.

- Aulikki oli saattanut jättää sivulle tyhjää tilaa kirjoittaakseen siihen jonkin merkinnän, mutta sitä ei sitten olekaan tapahtunut ja aukkopaikkoja on jäänyt, Mähkä selvittää.

Vaatimaton nainen, joka haaveili suuria

Suurin osa päiväkirjamateriaalista käsittelee koulutuntien tapahtumia. Muistiinpanoja on myös Suomessa ja maailmalla tapahtuneista merkittävistä asioista. Koulukäynnin ohella Aulikki käy usein elokuvissa ja teatterissa sekä tuntee suurta viehätystä ajan uuteen viestintävälineeseen, radioon.

- On upeaa, miten nykyaikaista päiväkirjojen teksti on. Se voisi hyvin olla 2000-luvulla kirjoitettua. Joukossa on tosin joitakin vanhanaikaisia ilmaisuja, joiden merkitys jäi muutamassa kohtaa lopulta epäselväksi.

Päiväkirjat ovat samaan aikaan yksityisiä ja julkisia, sillä päiväkirjan pitäjä on tietoinen mahdollisuudesta, että teksti päätyy jonkun muun luettavaksi. Sen vuoksi Mähkä vertaa tekstiä sosiaalisen median päivityksiin: näin minä sen koin, näin minä tein ja näin ajattelen – ja näin esitän sen teille.

Teoksessa Aulikin päiväkirjat kattavat vuodet 1923-1929, minkä jälkeen Mähkä selvittää Aulikin myöhempää elämää muden lähteiden kautta. Päiväkirjojen ja valokuvien lisäksi muuta materiaalia ei silti juurikaan ollut käytettävissä.

- Päiväkirjan pitäminen päättyi Aulikin abiturienttivuoteen. Varakas perhe mahdollisti kouluttautumisen, ja nuoruusvuosien jälkeen Aulikista kasvoi itsenäinen uranainen. Hän työskenteli opettajana monella paikkakunnalla ja asui myös ulkomailla, Mähkä kertoo.

Oikean ihmisen tarina avaa oven mielenkiintoiseen maailmaan

Vuonna 2021 Aulikki Mattila tuli viimein tunnetuksi ainakin siitä, että hänestä kertova teos on Pirkanmaan kirjastojen varatuimpien kirjojen listalla. Tällä hetkellä kirjan haluaa siellä luettavakseen liki 260 ihmistä. Eikä ihme: tarina kiehtoo ihmisiä. Aulikin päiväkirjat avaavat oven 1920-luvun elämään ja tunnelmaan, joka on tämän hetken ihmiselle samaan aikaan sekä ihmeellisen tuttua että vierasta.

- Koulutytön päiväkirjamerkintöjä olisi helppo pitää lapsellisina, jos tämä olisi fiktiivinen tarina. Mutta se, että oikea ihminen on nämä joskus kirjoittanut, tekee tarinasta kiinnostavan, Mähkä tiivistää.

Lisätiedot:
Rami Mähkä
rarema@utu.fi
0503446090