30.10.2018 13:00
Yliopistokeskus jatkaa toistaiseksi Puuvillassa
Tampereelle muodostuu vuoden 2019 alussa uusi korkeakouluyhteisö, jonka muodostavat Tampereen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu. Etenkin yliopistojen liitos koskettaa myös Poria, sillä molemmilla yliopistoilla on yksiköt Porin yliopistokeskuksessa. Uudesta Tampereen yliopistosta tulee myös Porin yliopistokeskuksen koordinaatioyliopisto.
Vastikään julkaistiin myös selvitys, jossa pohdittiin Satakunnan, Seinäjoen ja Tampereen ammattikorkeakoulujen yhteistyön kasvattamista. Selvityksen tehnyt työryhmä ehdottaa, että SAMK ja SeAMK voisivat liittyä tulevaan Tampereen korkeakoulukonserniin itsenäisinä ammattikorkeakouluina, joilla olisi oma hallinto.
Korkeakoulujen hallinnon ympärillä tapahtuneet keskustelut ja uudistukset ovat herättäneet spekulaatioita Porin yliopistokeskuksen muuttamisesta uudelle Asema-aukion kampukselle samoihin tiloihin Satakunnan ammattikorkeakoulun kanssa. Myös yliopistokeskuksen henkilökunnan ja opiskelijoiden keskuudessa on ollut epätietoisuutta asiasta.
Yliopistokeskuksen johtajana väliaikaisesti toimivan professori Tarmo Lippinginmukaan muutto ei ole nyt ajankohtainen.
- Kampuskysymyksen suhteen ei olla kiirehtimässä. Yliopistokeskuksen tilojen vuokrasopimus Puuvillassa sitoo meitä kesään 2020 saakka, joten ainakaan ennen sitä emme ole siirtymässä täältä.
Ratkaisun tilakysymyksistä ja muuttamisesta tekevät viime kädessä emoyliopistot.
-Odotamme rauhassa, että uuden Tampereen yliopiston ja korkeakouluyhteisön toiminta pääsee kunnolla alkuun. Sen jälkeen katsotaan, onko aihetta käynnistää keskustelu tilakysymyksistä uudelleen, Lipping toteaa.
Ratkaisuun vaikuttaa osaltaan myös se, millaiseksi muodostuu SAMKin ja Tampereen korkeakoulukonsernin välinen kytkös. Neuvottelut tästä alkavat todennäköisesti vuoden 2019 jälkipuoliskolla.
Vaikka kampusratkaisun osalta ollaan odottavalla kannalla, Porissa sijaitsevien korkeakoulujen yhteistyön tiivistäminen on tervetullutta. SAMKin nykyinen sijoittuminen Asema-aukiolle vain puolentoista kilometrin päähän yliopistokeskuksesta antaa siihen erinomaiset mahdollisuudet.