Opiskelijoiden oma talo valmiina uuteen vuoteen
Entisestä apteekista muodostui Saikku26.1.2011 Saavun ensimmäistä kertaa Porin uudistettuun opiskelijataloon. Tiedän, että osoite on Antinkatu 7, mutta epäilen hieman olenko oikean oven takana. Kumarrun lähemmäksi oven postiluukkua ja näen...
Entisestä apteekista muodostui Saikku
26.1.2011
Saavun ensimmäistä kertaa Porin uudistettuun opiskelijataloon. Tiedän, että osoite on Antinkatu 7, mutta epäilen hieman olenko oikean oven takana. Kumarrun lähemmäksi oven postiluukkua ja näen maalarinteipin pätkän, jossa lukee punaisella tussilla Porin opiskelijataloyhdistys ry. Avaan oven ja uskaltaudun astumaan peremmälle.
Sisällä minut vastaanottaa Tommi Iivonen, opiskelijataloyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Talo näyttää siistiltä ja valmiilta, ja se on täynnä paikkoja lukuisille opiskelijoille.
- Vaikka talo on jo nyt avoinna kaikille, tarkoituksena olisi vielä viimeistellä muutamia asioita. Työn alla ovat esimerkiksi ulospäin kadulle näkyvä kyltti sekä valkokangasmaalilla maalattava seinä, johon on mahdollista projektoida muun muassa elokuvia, kertoo Iivonen.
Iivonen on itse ollut niiden muutaman kymmenen henkilön joukossa, jotka ovat yhdessä saaneet aikaan valmistuneen talon. Paikan historia ja uusi nimi Saikku juontavat juurensa 1900-luvun alkuun, jolloin samaisella paikalla toimi apteekki ja myöhemmin myös terveystalo.
Ideointi kaikkien Porin opiskelijoiden yhteisestä paikasta lähti Iivosen mukaan liikkeelle vuoden 2005 paikkeilla. Viive ideasta talon valmistumiseen ei Iivosen mielestä ole ollut pitkä.
- Nopeasta toiminnasta saamme kiittää aktiivisia opiskelijoita, mutta myös Porin kaupungin erittäin myönteinen asenne on edesauttanut talon valmistumista. Olemme vähän kuin kaupungin lempilapsi, sanoo Iivonen.
Monipuoliset mahdollisuuden houkuttelevat viihtymään
Tällä hetkellä opiskelijatalosta löytyvät siistit saunatilat. Talon sisällä oleva kahvila saadaan auki viimeistään vapuksi. Saikku on avoinna vapaalle ideoinnille, hengailulle, bändiesiintymisille tai peli-illoille.
Itsekseni pohdin, olisiko talolla mahdollista järjestää vaikka henkilökohtaista taidenäyttelyä. Tukea toiveajattelulleni saan saman tien.
- Mitä hullumpia ideoita opiskelijat keksivät tehdä tai järjestää talolla, sitä parempi, rohkaisee Iivonen.
Projektin alusta alkaen mukana ollut Iivonen on tyytyväinen Saikun tämänhetkiseen tilanteeseen ja uskoo vahvasti talon monipuolisiin mahdollisuuksiin jatkossakin.
- Tulevaisuudessa näen Saikun muodostuvan opiskelijoiden tukikohdaksi. Tavoitteena on luoda kohtaamispaikka, jossa voisi toivon mukaan jonain päivänä seurata vaikka Porin Ässien jääkiekko-otteluita suurelta screenilta, Iivonen visioi.
Visio ei tunnu kaukaiselta, kun Iivonen lopulta kertoo ajatuksen, joka on vienyt opiskelijatalon olemassaolon tähän pisteeseen saakka. ”Olkaa realistisia, vaatikaa mahdotonta!” on varmasti hyvä ohjenuora opiskelijatalon tulevillekin vuosille.
Teksti ja kuvat: Laura Nyyssölä