GamiFIN 2017 Conference innosti pelillistämiseen

GamiFIN 2017 -konferenssi järjestettiin toukokuussa Porin yliopistokeskuksessa. Teemana olivat pelit ja pelillistäminen. Osallistujia oli yli 80 henkeä yhdeksästä maasta, ja esiintyjinä oli 30 tutkijaa.

GamiFIN 2017 -konferenssissa pelillistämisen näkökulmia oli esillä laidasta laitaan: työelämän oppimispeleistä terveydenhuollon sovelluksiin.

- Suomi on pelillistämisessä vetovoimainen. Meillä on paljon tutkimusta, mutta olemme vielä alkutaipaleella tieteenalalla. Nyt pohditaan, millaiset ovat järkevät tutkimusasetelmat. On paljon, mitä voidaan vielä löytää. Porissa järjestetyn kaltaiset foorumit ovat tärkeitä, sanoo Porin yliopistokeskuksen johtaja, Jari Multisilta tyytyväisenä.

Jo ensimmäisen keynote-puhujan, Sebastian Deterdingin avaus oli inspiroiva.  Detering edustaa erilaista erilaista näkemystä pelillistämisestä kuin Suomen ja maailman ensimmäinen pelillistämisen professori, Juho Hamari, jolla oli myös oma keynote-vuoronsa.

- Näin saatiin heti aikaan hedelmällinen akateeminen väittely kahden alan johtavan tutkijan välillä. Julkisen kritiikin kautta tiede menee eteenpäin, Multisilta sanoo.

Pelejä ja pelillistämistä

Termi serious game tarkoittaa itse peliä ja gamification pelillistämistä, jossa hyödynnetään pelinomaisia keinoja. Onkin jo olemassa HR-pelejä, jotka motivoivat oppijaa.

- Esimerkiksi suomalainen Pojopörssi sai vuoden henkilöstötekopalkinnon vuonna 2016, Multisilta kertoo.

Pelillistäminen on painopistealue, ja Satakunnassa korostuu nimenomaan hyötypelinäkökulma. Niiden kehittämiseksi tehdään yhteistyötä eri oppilaitosten, kuten Sataedun kanssa.

- Tämä yhdistää oppilaitoksia eri tasoilla. Pelillistämisellä on nouseva potentiaali, mutta mukana ei ole paljonkaan porilaisia yrityksiä vielä, Multisilta huomauttaa.

Teollisuus ja liike-elämä hyötyvät

Business & industry -sessiossa oli mukana yrityksiä ja teollisuutta, joille pelillistäminen on melko uusi asia. Niissä kiinnostusta herättävät etenkin työn mielekkyyden parantaminen sekä yrityksen tuottavuuden ja laadun parantaminen pelillistämisen avulla.

- Tutkijoita voi pyytää rohkeasti mukaan yritysprojekteihin, koska tällöin saadaan mukaan tieteellinen panos ja voidaan arvioida tieteellisesti, mikä toimii ja mikä ei Multisilta muistuttaa.

Suomalaisyrityksistä esimerkiksi Cloudrive esitteli foorumissa kehittämiään sovelluksiaan, joissa pelillistämistä hyödynnetään.

Deterdingin mukaan myös toimistotiloja voidaan pelillistää. Esimerkiksi piilaaksossa työpaikoilla on liukumäkiä tai muita luovuutta tukevia ympäristöjä sekä runsaasti mahdollisuuksia epämuodollisiin  kohtaamisiin.

Parhaat palkittiin

Best Paper Awardin saivat Sami Hyrynsalmi, Jouni Smed ja Kai Kimppa tutkimuksestaan The Dark Side of Gamification: How We Should Stop Worrying and Study also the Negative Impacts of Bringing Game Design Elements to Everywhere. Tutkimuksessa valotetaan pelien pimeää puolta: haittojakin voi olla, vaikka yritetään tehdä hyvää.

Best Presentation Awardin saivat Juho Hamari, Lobna Hassan and António Dias esityksestään Gamification, Quantified-self or Social Networking: Matching users’ goals with motivational technology.

Foorumin järjestäminen on ollut iso työ. On pidetty ja luotu yhteyksiä moniin eri tahoihin, organisoitu esiintyjät ja esityspaperit. Porin foorumi sai osallistujilta hyvää palautetta.

- Koska Porissa kaikki onnistui niin hienosti, osallistujat toivoivatkin, että ensi vuonna konferenssi järjestettäisiin uudestaan, Multisilta sanoo.

Tapahtuman verkkosivut: http://gamifinconference.com/