12.03.2018 14:09
Luokka 103 on nyt pirteä August
Porin yliopistokeskuksen sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä sijaitseva ryhmätyötila August avautui karnevaalitunnelmassa tammikuun lopulla. Uusi nimi juontaa juurensa Puuvillan arkkitehti August Krookin perintöön.
Tilan uudistus oli yliopistokeskuksen koordinaatioyksikön projekti, jota lähdettiin ideoimaan viime lokakuussa. Yksikön muodostavat yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta sekä koordinaattorit Piritta Huhta ja Miina Yliluoma.
- Huomasimme, että opiskelijat tarvitsevat lisää ryhmätyötilaa. Lisäksi yliopistokeskuksella järjestettäviä tilaisuuksia varten kaivattiin perusluentosalin ja ison auditorion rinnalle jotain ihan uutta, Huhta kertoo.
August on yliopistokeskuksen kaikkien yksiköiden käytössä. Lisäksi tilaa voivat varata yliopistokeskuksen ulkopuoliset toimijat tilapalvelun kautta. Opiskelijat ja henkilökunta voivat tarkistaa varaukset kätevästi uuden lasioven vierestä löytyvästä tilavarauslistasta. Tilan ollessa vapaa ovet ovat auki kaikille.
Turun kauppakorkeakoulun opettaja, yliopistonlehtori Lauri Lepistö tutustuu uuteen luokkatilaan avajaiskuhinan keskellä. Lepistö kuvaa tilan uudistusta hienoksi ja oppilaskeskeiseksi.
- Opettajan näkökulmasta tila herättää heti ajatuksia uusista opetusmenetelmistä. Tilassa voisi esimerkiksi pitää luentoja ja huone sopii erittäin hyvin myös ryhmätöiden tekemiselle.
Luovuutta herätteleviä värejä
Tilan uudistus eteni nopeassa tahdissa ja ensimmäinen palaveri porilaisen suunnittelutoimisto Rock My Businessin kanssa pidettiin lokakuussa. Sisustusarkkitehdit Riia Rauhala ja Emmi Vappula kertovat, että tavoitteena oli toteuttaa luova tila, joka vastaa nykyajan teknillisiin ja sisustuksellisiin haasteisiin. Tätä ajatusta korosti myös Porin yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta avajaispuheessaan. Suunnittelussa huomioitiin myös Pointerin aloitelaatikkoon tulleet toiveet seisomatyöpisteistä.
- Luova tila nykyaikana ajatellaan monimuotoisena. Tila muokkaantuu moneen tarpeeseen, tilassa on erilaisia säädettäviä työskentelypisteitä, ja siellä voi oleskella rennommin istumatta varsinaisesti pulpetin takana seuraamassa luentoa, kuvailee Riia Rauhala.
Uudistuksen budjetti oli 10 000 euroa. Kustannustehokkuutta tavoiteltiin hyödyntämällä jo olemassa olevia huonekaluja, joita verhoiltiin pirtein ja modernein värein. Uudistuksen suunnitelman pohjalta toteutti Porin Puuvilla Oy.
- Toivon mukaan saamme muitakin tiloja suunniteltavaksi yliopistokeskukselta. Olisi mahtavaa, että pääsisi huone kerrallaan miettimään ja suunnittelemaan, Rauhala kertoo.
Emmi Vappula suunnitteli koordinaatioyksikön pergola-idean pohjalta mielenkiintoisen katosrakenteen.
Maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa opiskeleva Veera Mäkitalo kuvailee tilaa kahvilamaiseksi.
- Tila on hauska, erilainen ja odotan mielenkiinnolla pääseväni käyttämään sitä. Ruukkukasvien sijaan tilaan olisi voinut tehdä isomman viherseinän.
Perjantai-iltapäivänä karnevaalitunnelman väistyttyä huoneen sohvilla oleilee jo kaksi yliopistokeskuksen opiskelijaa. Aiemmin opiskelijoilta suljettuna ollut luokka tuntuu uudistuksen myötä löytäneen jo paikkansa. Seinän mittaiseen liitutauluun kukaan ei ole vielä ehtinyt tägätä merkkiään.