18.06.2018 20:09
Opiskelijatalo Saikulla tapahtuu
Porin ydinkeskustassa sijaitsevan Opiskelijatalo Saikun toiminta on vajaassa kymmenessä vuodessa vakiintunut osaksi paikallista opiskelijaelämää. Korkeakoulujen lukuvuoden aikana opiskelijatalon kalenteri on täynnä varauksia.
- Saikun toiminta on todella aktiivista. Eniten käyttöä on iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin opiskelijayhdistykset ja yksityishenkilöt vuokraavat tiloja omaan käyttöönsä. Arkipäivisin tänne voi puolestaan tulla vain piipahtamaan, lueskelemaan tai vaikka tekemään töitä, Saikun toiminnanjohtaja Ida Talvinen selostaa.
Moni saattaa muistaa Saikulla toimineen opiskelijaravintolan. Sen toiminta kuitenkin lopetettiin kannattamattomana vuonna 2015. Saikun toiminta ei siitä hiljennyt, päinvastoin.
- Yksittäiset opiskelijat ja muutkin porukat ovat ilahduttavasti alkaneet vuosien mittaan yhä enemmän varata tilojamme käyttöönsä vaikka illanviettojaan varten. Vuokraustoiminta painottuu iltoihin, ja päivisin täällä voi olla esimerkiksi yhdistysten järjestämiä koulutuksia.
Säännöllistä viikoittaista toimintaa ovat keväällä PANA ry:n eli Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran peli-illat sekä Satakunnan mielenterveysyhdistyksen järjestämä Mieli Café.
Taloa kunnostetaan tilanteen epävarmuudesta huolimatta
Parhaillaan talo on sekä sisäisten että ulkoisten muutosten vaiheessa. Talon julkisivua korjataan ja wc-tilat uusitaan tulevan kesän aikana. Kunnostustyön toteuttavat Porin Sininauha ry:n hallinnoimassa VALO-hankkeessa mukana olevat nuoret. Hanke tarjoaa heille mahdollisuuden saada työkokemusta ja suorittaa ammatillisen tutkinnon osia näyttötutkinnoin.
- Tämä rakennus on suojeltu, joten kaikki julkisivun materiaali- ja värivalinnat piti hyväksyttää Museovirastolla. Sisätilojen töissä ei sen sijaan ole niin tarkkaa. Tarkoitus on esimerkiksi remontoida eteistä talkoovoimin hallituksen kesken. Myös saunan lauteet uusitaan jossain vaiheessa, Talvinen kertoo.
Toiminnan jatkuvuteen liittyy pieni epävarmuustekijä. Porin kaupunki kaavailee uutta hallintokorttelia, jonka suunnitelman piiriin kuuluu myös tontti, jolla Saikku sijaitsee.
- Emme tässä vaiheessa tiedä kaupungin suunnitelmista sen enempää. Suojeltua rakennusta ei luultavasti voida purkaa, mutta jos hallintokortteli toteutuu, niin voi olla, että toimintamme ei voi jatkua nykyisissä tiloissa. Opiskelijatoiminnan kannalta Saikku on loistavalla paikalla, joten olisi sääli, jos joudumme siirtymään tästä muualle, Talvinen pohtii.
Syksy aktivoi toiminnan
Talvinen on Porin opiskelijataloyhdistyksen ainoa palkattu työntekijä ja työskennellyt toiminnanjohtajana nyt puolitoista vuotta. Hän paitsi pyörittää taloushallintoa ja toimii sihteerinä hallituksen kokouksissa, myös huolehtii muun muassa talon yleisestä siisteydestä.
- Toiminnanjohtajan työ on monipuolista. Toisena päivänä voin vaihtaa lattialistoja ja siivota keittiötä, toisena taas laatia kirjanpitoa, Talvinen nauraa.
Kesäksi opiskelijatalo hiljenee lukuun ottamatta julkisivuremonttia ja SuomiAreena-viikkoa, johon liittyen talo on varattu useisiin yksityistilaisuuksiin. Elo-syyskuusta lähtien toiminta on jälleen täydessä käynnissä.
- Opiskelijatalon hallitus on suunnitellut jo kaikenlaisia tapahtumia syksyksi. Tarkoitus on edelleen alkuperäisen idean mukaisesti olla olemassa opiskelijoita varten tarjoamalla kokoontumistiloja ja siten tukea porilaista opiskelijakulttuuria. Talvinen sanoo.