Oppilaat vahvassa osassa palkitulla kurssilla
Kulma ry:n ja digitaalisen kulttuurin oppiaineen yhteisvoimin järjestämän Elokuvapiiri-kurssi palkittiin vuoden opetusteko -palkinnolla. Kurssi oli sisällöltään nimensä mukainen - katsottiin elokuvia.
- Alussa pidimme alustuksen leffasta ja elokuvan jälkeen keskustelimme siitä. Opintopisteet sai kurssista sen jälkeen, kun oli tehnyt joko luentopäiväkirjan tai esseen koskien nähtyjä elokuvia, kertaavat Kulman puheenjohtaja Esa Keskinen ja varapuheenjohtaja Aleksi Malinen kurssia.
Kurssi ei ollut ensimmäinen laatuaan koulutusohjelman historiassa. Vastaavaa on nähty aiemminkin.
- Samantyyppinen kurssi on järjestetty jo vuonna 2005. Henkilökunnalta tuli aloite, josko samanlaisen kurssin voisi järjestää jälleen. Alku koko ajatukselle järjestää tällainen kurssi jälleen kerran on tainnut lähteä henkilökunnan ja tutoreiden välisestä keskustelusta, Keskinen ja Malinen kertovat.
Elokuvia laidasta laitaan
Kurssilla nähtiin yhteensä seitsemän eri elokuvaa. Osa elokuvista oli tunnettuja klassikkoja, osa taas tuntemattomampia teoksia.
- Teemana oli, että katsomme elokuvia mahdollisimman laajalla skaalalla, genrerajoja rikkoen, Keskinen ja Malinen muistelevat kurssin elokuvatarjontaa.
Kulman rooli kurssin toteutuksessa oli vahva. Vuoden opetusteko -palkinnon valinnut raati kiittelikin erityisesti Kulman panosta kurssin toteutuksessa.
- Me hoidimme käytännön järjestelyt. Vedimme luennot ja valitsimme elokuvat. Vastuuopettaja Petri Saarikoski taas arvosteli kurssityöt ja hoiti esimerkiksi tilavaraukset. Ilman kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman henkilökuntaa tästä ei olisi tullut mitään, Keskinen ja Malinen pohtivat Kulman roolia kurssissa.
Jatkoa seuraa
Elokuvakurssi järjestetään myös ensi lukuvuotena. Kurssille on myönnetty avustusta Turun yliopiston ylioppilaskunnalta.
Teksti ja kuvat Timo Riihentupa