Työelämän muutosten tutkija Antti Saloniemi vuoden tutkijaksi

Professori Antti Saloniemi on tehnyt merkittävän uran työelämän, työn epävarmuuksien ja alueellisen kehityksen tutkimuksessa. Vuoden 2026 tutkijan tunnustus nostaa esiin myös hänen keskeisen roolinsa Porin yliopistokeskuksen opetuksen ja toiminnan kehittäjänä.

Professori Antti Saloniemi on valittu Porin yliopistokeskuksen vuoden 2026 tutkijaksi. Valinnan perusteluissa korostuvat hänen pitkäjänteinen työnsä Porin yliopistokeskuksessa, merkittävät ansionsa työelämän tutkimuksessa sekä vahva panoksensa opetuksen ja yliopistokeskuksen kehittämiseen.

Saloniemi on ollut aktiivinen osa Porin yliopistokeskuksen toimintaa vuodesta 2015 lähtien. Hän on ollut keskeisessä roolissa rakentamassa ja toteuttamassa Työn ja hyvinvoinnin maisteriohjelmaa, jossa työelämää ja hyvinvointia tarkastellaan monitieteisestä näkökulmasta. Ohjelman keskeisiä teemoja ovat muun muassa työelämän laatu, työvoiman käyttö ja työmarkkinat, työyhteisöjen muutos ja kehittäminen sekä työhyvinvoinnin johtaminen.

Tutkijana Saloniemi tunnetaan erityisesti työelämän muutosten ja työn epävarmuuksien tutkimuksesta. Hänen tutkimuksissaan on korostunut myös paikallisuuden merkitys työelämän ja yhteiskunnallisten muutosten tarkastelussa.

Tällä hetkellä Saloniemi toimii tutkijana Euroopan unionin rahoittamassa Horizon-ohjelman HIT (Historical and Regional Imaginaries Shaping Transition) -hankkeessa. Hankkeessa tutkitaan, miten Euroopan eri alueet voivat toteuttaa vihreän ja digitaalisen teollisen siirtymän oikeudenmukaisesti, osallistavasti ja kestävästi. Tutkimus yhdistää historialliset kokemukset, paikalliset olosuhteet ja tulevaisuuden näkymät teollisen muutoksen tarkasteluun.

Hankkeen kahdeksan tapausaluetta toimivat tutkimuslaboratorioina, joissa analysoidaan siirtymien toteutumista käytännössä. Yksi tutkimusalueista on Porin seutu. Hankkeessa tarkastellaan muun muassa työvoiman liikkuvuuden, yritysstrategioiden ja paikallisten tulevaisuuskuvien vaikutusta alueiden kehitykseen sekä etsitään keinoja osallistavien ja sukupuolisensitiivisten politiikkatoimien vahvistamiseksi.

Tutkimus- ja opetustyönsä ohella Saloniemi on osallistunut aktiivisesti myös yliopistokeskuksen hallinnolliseen kehittämiseen. Hän on ollut pitkään Porin yliopistokeskuksen johtoryhmän jäsen ja vastannut viimeiset kuusi vuotta Tampereen yliopiston yhteiskuntatatieteellisen yksikön koordinaatiotehtävistä Porissa.

Vuoden tutkijan tunnustus myönnetään Saloniemelle tunnustuksena hänen merkittävästä panoksestaan tutkimuksen, opetuksen ja yliopistoyhteisön kehittämisen hyväksi sekä pitkäaikaisesta työstään Porin yliopistokeskuksen toiminnan vahvistamisessa. Valinnan teki Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmä.

Kuva: Antti Saloniemi, Tampereen yliopiston Porin yksikön arkisto.