Uutta tutkimusta: utopiat ja dystopiat elokuvassa ja mediassa

Lähikuvan Utopia/dystopia-teemanumero pureutuu kollektiivisten toiveiden ja pelkojen audiovisuaalisiin tulkintoihin ja ilmenemismuotoihin. Numeron ovat toimittaneet Porin yliopistokeskuksen yksiköissä työskentelevät Riina Haanpää, Rami Mähkä ja Onerva Puhakka (DMKT, Turun yliopisto) sekä Kimmo Ahonen (Tampereen yliopisto Pori).

Lähikuva on elokuvan ja mediakulttuurin tutkimuksen tieteellinen aikakauslehti ja alansa johtava julkaisu Suomessa. Vuonna 2025 Suomen tiedekustantajien liitto valitsi Lähikuvan vuoden tiedelehdeksi.

Yli 200-sivuisessa tuhdissa teemanumerossa utopiaa ja dystopiaa tarkastellaan erilaisten lähdemateriaalien ja tutkimuskysymysten tuomasta perspektiivistä. Taide ja viihde ovat aktiivisesti osallistuneet utopian ja dystopian kuvitteluun. Tunnetuimpana esimerkkinä ovat tieteisfiktion tulevaisuusvisiot, joissa dystopioilla on ollut suurempi painoarvo kuin utopioilla.

Numeron artikkeleissa käsitellään puolustusvoimien sodanaikaista lyhytelokuvaa lottatytöistä, yhdysvaltalaista vastakulttuurista dokumenttielokuvaa, brittiläistä 1960-luvun tv-scifiä, lelufiktiota, tieteiselokuvan tekoälytulkintoja, Marvelin supersankareita, ydinsotaa, yhteiskunnan viihteellistymistä ja Barbie-maailmaa. Utopian ja dystopian audiovisuaaliset muodot ovat moninaisia niin elokuvan historiassa kuin nykypäivän mediakulttuurissa.

Toimittajien ohella yliopistokeskuksen yksiköistä numeroon ovat kirjoittaneet Petri Saarikoski, Katriina Heljakka, ja Pauliina Tuomi. Numero on vapaasti luettavissa osoitteessa: https://journal.fi/lahikuva

Pääset siellä tutustumaan esimerkiksi näihin tutkijoidemme laatimiin artikkeleihin:

Pääkirjoitus:
Kimmo Ahonen, Riina Haanpää, Rami Mähkä ja Onerva Puhakka: Unelmia ja painajaisia

Tutkimusartikkelit:
Rami Mähkä: ”My life is my own”: Spektaakkeli, teknologia ja dystopian ambivalenssi televisiosarjassa The Prisoner
Petri Saarikoski: Blade Runner 2049 ja tekoälyn dystopia
Heli Teittinen, Juho Wilska ja Rami Mähkä: Uuden Suomen rakentajat: Lottatyttö-propagandaelokuva utooppisena sota-ajan nuorisokuvauksena
Katsaukset:
Katriina Heljakka: Leikkikaverina kone: Utooppisia, dystooppisia ja protopisia näkymiä kumppanuuteen, hoivaan ja kontrolliin
Pauliina Tuomi: Tyhmyyden ylistys? Yhteiskunnan viihteellistymisen tulkintoja elokuvassa Don’t Look Up
Näkökulmat:
Rami Mähkä: Utopiasta dystopiaan: High-Rise, 1970-luvun Britannia ja Brexit
Kimmo Ahonen: A House of Dynamite ja ydinsodan dystopiat