Kampuksella tapahtuu | 10.12.2020 09:00
Lasista tehty omakuva vei voittoon Akateeminen Karhu -kilpailussa
Akateeminen Karhu -kilpailu on toisen asteen opiskelijoille suunnattu tiedekilpailu. Tänä vuonna voitto meni Inka Anjalalle PSYL:n lukioon kuvataiteen diplomityöstä Sirpaleet.
Kilpailua on järjestetty vuodesta 2010 lähtien. Kilpailun täyttäessä tänä vuonna 10 vuotta kilpailun ilmettä uudistetaan ja teemakärkiä terävöitetään.
- Tutkimuskilpailun tavoitteena on löytää tutkimuksesta kiinnostuneita nuoria ja tarjota heille mahdollisuus näyttää kyntensä. Kirjallisen työn ohjeellinen pituus on 8-12 sivua. Myös lukion diplomityöt sopivat kilpailutöiksi, kertoo koordinaattori Miina Yliluoma Porin yliopistokeskuksesta.
Kilpailutyö voi olla keksintö, essee, tutkimustyö, (tieto)tekninen projektityö tai videoteos joltain Porin yliopistokeskuksen tieteenalalta. Näitä ovat humanistiset tieteet, kauppatieteet, tekniikka, yhteiskuntatieteet ja merenkulku. Myös taiteelliset työt tai näyttelyt voivat osallistua kilpailuun.
Lasi on särkyvää ja haavoittavaa yhtä aikaa
Inka Anjalan kuvataiteen diplomityön aiheena oli omakuva. Lasi valikoitui materiaaliksi nopeasti.
- Ajattelin, että tästä mä osaan ehkä tehdä jotain. Ja lasi on jotenkin niin haavoittava ja semivaikea. Halusin, että työssä on haastetta. Halusin tuoda esille sitä, että ihmiset ovat särkyviä. Sirpaleet kuvaavat haavoittuvuutta, mutta myös sitä, että joskus saattaa satuttaa muita. Liima kuvaa ihmisen tukiverkkoa, perhettä ja ystäviä, Anjala kuvaa työtään.
Kilpailuun osallistuminen oli opettajan idea. Kuvataiteen diplomityöhön vaadittiin hyvä portfolio ja siinä oli selvä tutkimusaihe, eli omakuva. Kuvataiteen opettaja Ritva Taipale kysyi Anjalalta, saako työn lähettää kilpailuun. Palkintojenjakotilaisuudessa hän kuvasi Anjalaa näin:
- Inka on itsenäinen, määrätietoinen, äärimmäisen lahjakas ja taiteellinen nuori, jolla on omaakin sanottavaa. Hän ei imuroi sanomisiaan ja tekemisiään netistä, joka on nykyään valitettavan yleistä. Hän on suorittanut hurjan määrän kuviksen kursseja ja sekä diplomista että portfoliosta tuli täydet pisteet, mikä ei ole todellakaan itsestäänselvyys, kertoo Taipale oppilaastaan.
Kilpailun palkinto jaettiin 2.10.2020 Porin yliopistokeskuksessa. Normaalisti palkinto jaetaan TiedeAreenan iltajuhlassa, mutta tänä vuonna palkintojenjako tapahtui pandemian vuoksi vain muutaman henkilön läsnä ollessa.
Yliopistokeskuksen johtaja professori Tarmo Lipping luki juhlallisesti Anjalan työn arvion ja jakoi palkinnon. Taidetyöt arvioi tänä vuonna Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Taina Rajanti.
Anjala valmistuu lukiosta tänä syksynä. Hän ei ole vielä miettinyt, minne aikoo suunnata seuraavaksi. Taide kuitenkin kiinnostaa eniten.
Yliopistokeskuksesta voi saada työlle myös sparrausta
Akateeminen Karhu -kilpailuun voivat osallistua kaikki toisen asteen opiskelijat. Opiskelija voi halutessaan pyytää UCPorin asiantuntijoilta ohjausta työn viimeistelyyn.
Arvioinnista päättää vuosittain Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmä. Usein kilpatöihin pyydetään ulkopuolisen asiantuntijan arvio päätöksen tueksi.
- Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Samalla saa mahdollisuuden tutustua Porin yliopistokeskukseen ja yliopisto-opiskeluun yleensä, koordinaattori Yliluoma vielä kannustaa.
Teksti ja jutun pääkuva: Liisa Jaakkola
Kuva teoksesta: Inka Anjala