Kampuksella tapahtuu | 21.05.2021 13:00
Puheenvuorot tieteestä tempasivat mukaansa
Ensimmäistä kertaa järjestetty Tiedetempaus tarjosi Porin yliopistokeskuksen omalle väelle mahdollisuuden tutustua muissa yksiköissä tehtävään tutkimukseen.
Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmässä syntyi vuonna 2019 ajatus tapahtumasta, jossa tehtäisiin yliopistokeskuksen eri alojen tutkimusta ja tutkimusryhmiä tutuiksi toisilleen. Jokavuotinen syksylle paikkansa vakiinnuttanut TiedeAreena esittelee tutkimusta kansantajuisesti laajemmalle yleisölle, mutta tutkijayhteisössä koettiin, että tarvetta olisi myös talon sisäiselle tutkimustapahtumalle ja verkostoitumismahdollisuuksille.
Porin yliopistokeskuksen ensimmäinen Tiedetempaus järjestettiin 24.-25.3.2021. Alun perin tapahtuma oli tarkoitus järjestää jo keväällä 2020, mutta koronan vuoksi se siirrettiin tälle keväälle. Yliopistojen etätyösuosituksen vuoksi fyysisen tapahtuman järjestäminen ei onnistunut, vaan tempaus pidettiin Zoomissa.
Tohtorin miekka totuuden symbolina
Kaksipäiväisen tapahtuman ensimmäisen päivän avauspuheenvuoron piti Vuoden tutkija 2020, kauppatieteen tohtori Kati Suomi Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä. Suomi pohti tieteen ja tutkimuksen merkitystä nykymaailmassa ja esitteli tohtorinhattua ja tutkijan miekkaa, jotka akateemisen maailman ulkopuolisetkin tunnistavat väitelleen tohtorin merkeiksi. Kaikki tohtorit eivät kuitenkaan näitä hanki, sillä ne täytyy kustantaa itse eikä esimerkiksi tohtorin hatun teettäminen ole järin edullista.
- Tutkijat ovat tieteen ja totuuden etulinjassa, ja siksi tohtorin miekka symboloi totuutta, Suomi kertoi.
Hän muisteli oman tutkijanuraansa alkuvaiheita, ja kannusti uransa aloittelevia tutkijoita jo verkostoitumaan toisten kanssa.
- Kannattaa muistaa verkostojen ja myös kansainvälisen yhteistyön tärkeys omasta alasta riippumatta. Tutkijan on myös hyvä olla mukana toteuttamassa yliopistojen kolmatta tehtävää, eli yhteiskunnallista vuorovaikutusta, jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Yliopistokeskuksessa tehdään monipuolista tutkimusta
Kaksipäiväinen Tiedetempaus oli jaettu lyhyempiin osuuksiin, joissa kussakin 3-4 tutkijaa esitteli oman aiheensa 10 minuutissa. Tämän jälkeen oli varattu aikaa keskustelulle. Yliopistokeskuksen monitieteisyys tuli kiitettävästi esille aiheiden vaihdellessa naisyrittäjyydestä jääkiekkovideopeleihin ja innovaatiokulttuurista nuorten sosiaaliseen tukemiseen. Lisäksi kuultiin yksi uunituoreen kirjan esittely.
Vaikka yliopistokeskusten erityispiirteenä usein pidetään yhteistyötä erityisesti oman alueen kanssa, tutkimuksen kansainvälisyys oli vahvasti läsnä Tiedetempauksessa. Yliopisto-opettaja Anu Suominen esitteli innovaatiokulttuurin tutkimusta, jota hän tekee yhdessä ruotsalaisten kollegojen kanssa.
- Ruotsin kielen taitoni on samalla parantunut, Suominen kertoi tyytyväisenä.
Tampereen yliopiston Porin yksikön sosiaalityön apulaisprofessori Riikka Korkiamäki piti hyvänä sitä, että monitieteinen kuulijakunta haastoi esitelmän pitäjät miettimään, miten kertoa omasta tutkimuksesta sellaisille tutkijakollegoille, jotka eivät tiedä tietyn alan erityissanastoa.
Korkiamäen tutkimuksen esittelyn yhteydessä keskusteltiin muun muassa termeistä ”haavoittuvassa asemassa oleva” tai ”haavoittavassa tilanteessa elävä”, jotka kuulostavat samalta, mutta merkitsevät kuitenkin hienovaraisesti eri asioita.
Tiedetempauksen osallistujilta saatu palaute oli lähes poikkeuksetta positiivista. Vaikka työskennellään samassa talossa, niin eri yksiköiden tutkimusryhmät eivät silti välttämättä tiedä, mitä eri kerroksissa työhuoneisiinsa piiloutuneet tutkijakollegat oikein tekevät. Pitkään jatkunut etätyöaika on myös vähentänyt luonnollisia kohtaamisia ja satunnaisista keskusteluista alkunsa saavia yhteistyökuvioita. Niinpä tutkimuskatsaus oli monessakin mielessä tervetullut ja saa varmasti jatkoa tulevina vuosina.
Teksti: Maria Ojanen
Kuva: Miina Yliluoma