Uutiset | 20.05.2026 12:00
Porin yliopistokeskuksen tilat remontissa loppuvuoden 2026 ajan
Porin yliopistokeskuksessa on käynnistynyt tilauudistus 18.5.2026 alkaen. Remontti etenee vaiheittain alkaen katutasosta ja jatkuen toisen kerroksen tiloihin. Koko tilauudistuksen arvioidaan valmistuvan joulukuussa 2026. Remontti vaikuttaa sekä tiloissa kulkemiseen että palveluiden käyttöön.
Uutinen päivittyy tilauudistuksen edetessä – viimeisimmät tiedot lisätty 1.9.2026.
Remontti käynnistyy yliopistokeskuksen ensimmäisestä kerroksesta, jonka Siltapuistokadun puoleiset osat ovat työmaa-aluetta toukokuusta elokuuhun, ja katutason Pohjoisrannan puoleiset osat heinäkuusta lokakuuhun. Remontti toisen kerroksen tiloissa käynnistyy elokuussa ja jatkuu vaiheittain joulukuuhun 2026 asti. Remontista johtuen yliopistokeskuksen tilojen ja palveluiden käyttöön tulee muutoksia seuraavasti:
Elokuusta alkaen Porin yliopistokeskuksen pääovet ovat auki arkisin klo 7.30-16.00.
Pääovista kulku aulaan sekä uudistuneeseen kirjastotilaan.Palvelukeskuksen toimisto (neuvonta) sijaitsee jälleen 1. kerroksessa pääaulassa.
Palvelukeskus on avoinna arkisin ma-pe klo 8–16. Aukioloaikoina puhelimitse tavoitettavissa numerosta 044 790 0079.Kulku katutason luokkiin Pohjoisranta 11 C -rapun kautta sekä Kutomonaukion puoleisista ovista (kauppakeskusta vastaapäätä).
Pohjoisranta 11 C -ovien kautta kulku luokkiin 107 ja 108 sekä 109 (entinen kirjasto). Yliopistokeskuksen tiloihin 2. ja 3. kerrokseen kulku mahdollista myös Kutomonaukion sisäänkäynnin kautta.Porin yliopistokeskuksen sähköinen tenttitila Exam on väistötiloissa 30.9.2026 asti.
>> Tutustu Exam-tilan ajankohtaisiin kulku- ja käyttöohjeisiinYliopistokeskuksen kirjasto on avautunut uudella paikallaan pääaulan yhteydessä 24.8.2026.
Asiakaspalvelu on paikalla ti ja to klo 10-16.
>> Ajantasaisimmat tiedot yliopistokeskuksen kirjaston verkkosivuillaRavintola Sofia on avoinna normaalisti, lounas tarjolla klo 10.30-14.00.
Turvallisuuden varmistamiseksi työmaa-alue rajataan asianmukaisesti, ja alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan opasteita sekä työmaan henkilökunnan ohjeita. Mahdollisista veden-, sähkön- tai muiden palveluiden katkoksista tiedotetaan erikseen hyvissä ajoin.
Pahoittelemme remontista mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Lisätiedot:
Porin yliopistokeskuksen neuvonta
puh. +358 (0) 44 790 0079
palvelukeskus(at)ucpori.fi