Tunnelmia TiedeAreenalta

UCPori Newsin kiertävän reportterin päivä alkoi Harjavallasta, kohtaamispaikka Haikusta. Paikalle POP UP -tilaisuuteen olohuonemaiseen tunnelmaan oli kokoontunut pieni mutta tiivis joukko, joka sai kuulla yliopistokeskuksen opiskelijoiden laatimista opinnäytetöistä.

Paneelikeskustelun osallistujat vasemmalta Annukka Ketola, Pekka Stenholm, Antti Isomäki ja Paul Jonker-Hoffrén. Oikealla paneelin juontaja Taru Saine.

Porin yliopistokeskuksen kansainvälisestikin ainutlaatuisessa Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa on tehty pro graduja erityisesti sosiaaliseen mediaan liittyvistä aiheista ja toisaalta kulttuuriperintöympäristöistä sekä muistelusta. Harjavaltalaiset oppivat myös, että opiskelijoiden keski-ikä on yliopistokeskuksella melkein 40.

Yliopistokeskus haluaa kannustaa elinikäiseen oppimiseen, esimerkiksi avoimen yliopiston kautta on tarjolla kaikille sopivia opintoja. Ennakkoluulottomalle ja monitieteiselle työskentelylle on varsin paljon tilaa entisen puuvillatehtaan seinien suojissa.

Eräs kuulija kysyi ASTe-hankkeesta, joka on Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden Porin yksikön hanke. Sen tarkoituksena on kehittää uusia väyliä yhteistyöhön yliopisto-opiskelijoiden ja työelämän välillä. Opiskelijat saavat esimerkiksi teemaseminaarien kautta tuoda omaa asiantuntijuuttaan esille ja työelämän käyttöön. Mainittakoon esimerkkinä muistiseminaarit, joiden tarkoitus on ennakoida ja ennaltaehkäistä muistisairauksia.

Luentoja bussissa, paneelikeskusteluja auditoriossa

Raikkaana uutuutena tämän vuoden TiedeAreenassa olivat Citylinjan busseissa pidetyt lyhyet luennot. Yhden euron hinnalla sai sekä kulkea että kuulla.

Iltapäivän paneelikeskusteluista yksi käsitteli inspiroivaa työtä. Otsikolla ”Innostu, innostu, innostu!” pidetyssä paneelissa oli mukana yliopiston edustajia ja luovan alan ja elinkeinoelämän osaajia Radio Porin Taru Saineen johtaessa puhetta.

Kahdella kuulijalla oli kysyttäessä hieman erilaiset käsitykset aiheesta.

- Inspiroiva työ ei vaadi tahdonvoimaa, koska se on inspiroivaa itsessään. Sellainen työ, mikä ei ole inspiroivaa, se vasta vaatiikin tahdonvoimaa, tokaisi kolmikymppinen mieshenkilö, ja jatkoi:

- Mielestäni ”innostu!” kuulostaa sotilaalliselta käskyltä.

Toinen, hitusen nuorempi haastateltava, näki asian toisin.

- On todella hienoa, että saamme uutta näkökulmaa harmaaseen arkeen. Intohimo ja rakkaus omaan työhön, olkoon se luonteeltaan millaista tahansa, on kaikista tärkeintä. Tosi rohkeaa, että uskalletaan yrittää!

Iltajuhlassa palkittiin vuoden aikana ansioituneita

Illalla Science Slamissa yleisö sai äänestää voittajan leikkimielisessä kisassa, jossa tutkijat kilvoittelevat lyhyillä viihteellisillä esityksillä. Arvovaltainen raati antoi arvokasta palautetta esiintyjille, mutta yleisöäänillä voittaja oli projektitutkija Karolina Laine Turun kauppakorkeakoulun Porin yksiköstä.

Iltajuhlassa juhlapuhujana oli kansanedustaja Eeva Kalli. Vuoden tutkijaksi valittiin tohtorikoulutettava Juha Niemi. Hänen kohdallaan haluttiin nostaa esiin nimenomaan nuorten tutkijoiden merkitys. FT Kimmo Ahosen ansiot kansainvälisessä toiminnassa ja vaihto-opiskelijoiden koordinaattorina toivat hänelle ansaitun Vuoden tiedeviestijä -palkinnon. Ahonen työskentelee Tampereen yliopiston Porin yksikössä.

Mieleenpainuvin tunnustus oli kuitenkin PSYL:n lukiolaiselle Emma Aliharjulle ojennettu Akateeminen karhu -palkinto. Hänen romanttis-symbolistiseen viitekehykseen sijoittuva kuvataiteen diplomityönsä ”Muodonmuutos” pohtii harvinaisen syvällisesti sitä, voisiko robotti joskus ajatella ja uneksia.

Ensi vuonna tapaamme jälleen TiedeAreenassa!

Teksti: Jyri Luonila
Kuvat: Markus Ketola ja Aapo Nissi