Lämmin ja tapahtumarikas Malta

Malta on vaihto-opiskelijalle mainio kohde, sillä aktiivinen tapahtumatoiminta ja hyvä yhteishenki takaavat helpon väylän uusien ystävien löytämiselle ja ikimuistoisten kokemusten saavuttamiselle.

Vaihto-opiskelu on mielestäni kullanarvoinen tilaisuus päästä kokemaan uusia asioita ja testaamaan, miten itse oppii toimimaan mukavuusalueen ulkopuolella. Malta valikoitui minulle vaihtokohteeksi seuraavilla kriteereillä: lämpötila, englanninkielinen maa sekä mielenkiintoiset kurssit yrittäjyyden sivuainettani varten. Voin suositella rentoa otetta vaihtopaikan valinnassa, sillä en ole kuullut kenenkään katuvan vaihtokohdettaan. Ihmiset ja oma asenne tekevät vaihtokokemuksesta lopulta ikimuistoisen, ei välttämättä itse vaihtokohde.

Vietin Maltalla viisi kuukautta keväällä 2018. Koska vaihdostani on jo jonkin verran aikaa, luin uudelleen motivaatiokirjeeni, jolla aikoinaan hain vaihto-opiskelemaan. Tärkeimpinä motivaatiotekijöinä olin maininnut englanninkielen taidon kehittymisen, erilaisten opetus- ja oppimismetodien kokemisen sekä kulttuuriset elämykset. Näin jälkikäteen voin todeta, että sain vaihdosta nämä kaikki ja paljon enemmänkin!

Yliopisto-opinnot alkoivat orientaatiopäivällä, jossa saimme paljon apua kurssivalintoihin, kirjastokortteihin ja muihin käytännön asioihin liittyen. Ensimmäisenä viikkona oikean luentosalin löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä, mutta muut opiskelijat auttoivat mielellään vaihto-opiskelijoita kaikissa ongelmissa. Parin viikon jälkeen yliopiston käytävät ja rakennukset olikin jo helppo muistaa ulkoa.

Koen oppineeni Maltan yliopiston kursseilla paljon. Yrittäjyyden kursseilla pääsimme kehittämään liiketoimintasuunnitelmia kansainvälisissä ryhmissä, opettelemaan hissipuheiden pitämistä sekä saimme mentorointia aidolta enkelisijoittajalta.

Maltan leppoisa välimerellinen ja ystävällinen kulttuuri muistutti myös rentoutumisen ja sosiaalisen elämän tärkeydestä. Erasmus Student Networkin järjestämien tapahtumien kautta oli todella helppo tutustua muihin vaihto-opiskelijoihin. Parhaimpina muistoina koko vaihto-opiskelusta minulle tulee mieleen oman katamaraanin sekä kapteenin vuokraus päiväksi, kansainväliset olympialaiset yliopiston asuntolalla sekä BBQ-illat auringonlaskua katsellessa. Kaikessa tekemisessä yhteisöllisyys oli vahvasti läsnä.

Lopuksi haluan mainita muutamia hauskoja faktoja, jotka jokaisen Maltan yliopistoa harkitsevan tulisi tietää:

- Bussilla pääsee lähes joka paikkaan, mutta ne eivät kulje minkään aikataulun mukaan, joten usein bussi saattaa vain jättää saapumatta. Saapuessaan bussi voikin olla jo niin täynnä, että ajaa suoraan pysäkkisi ohi. Tällä on kuitenkin positiivinen vaikutus: ruuhkien välttämiseksi Maltalla kannattaa kävellä lähes kaikkialle, joten puolen vuoden keskiarvoksi minulle tuli reilu 5 km kävelyä per päivä.

- Malta on jokaisen kissanaisen ja -miehen paratiisi. Puistoissa on kissoille rakennettuja asutuksia ja paikalliset ruokkivat niitä ahkerasti. Jopa niin ahkerasti, että kissat elävät sulassa sovussa marsujen, kanojen ja muiden eläimien kanssa, koska niiden metsästysvietti on kadonnut.

- Maltan maisemia dominoivat turkoosi vesi ja kellertävästä kalkkikivestä tehdyt rakennukset. Eräs vaihto-oppilas kuvaili maisemaa sanoin: ”I hate yellow”. Älä siis lähde Maltalle, jos jo ajatus loputtomiin jatkuvista kellertävistä rakennuksista aiheuttaa pahaa oloa.

Kerron mielelläni Maltan kokemuksistani tarkemmin, voit ottaa yhteyttä minuun sähköpostitse jmtsep@utu.fi.

Teksti ja kuvat: Juha-Matti Seppä