Työn ja opiskelun yhdistelmä on antoisa, mutta raskas

Satakunnan ammattikorkeakoulussa työskentelevä Aleksi Postari tekee uutta tutkintoa Porin yliopistokeskuksessa. Opinnoissa on paljon tuttua, sillä hänellä on pitkä kokemus tietotekniikka-alalta ja myös start up -yrityksistä.


Aleksi Postari opiskelee Porissa Tampereen yliopiston tietojenkäsittelyopin maisteriohjelmassa. Koulutusohjelmaan otettiin opiskelijoita sisään ensi kertaa vasta viime keväänä, joten kyseessä on aivan uusi ohjelma yliopistokeskuksella.

Postarin mukaan kokemus on ollut mielenkiintoinen.

- Monet asiat ovat myös jo tuttuja, kun olen ollut samojen juttujen kanssa tekemisissä niin pitkään.

Tutkinto-ohjelmasta valmistuu filosofian maisteriksi ja se pätevöittää moniin erilaisiin työtehtäviin. Ohjelmassa oppii tieto- ja ohjelmistotekniikkaa, suunnittelemaan ja toteuttamaan laajoja tietojärjestelmiä ja kehittämään ohjelmistojen tuotantoprosesseja. Työllistymismahdollisuudet ovat siis varsin laajat.

Aleksi Postari työskentelee opiskelun ohella Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Hän toimii erityisasiantuntijana ja opettajana englanninkielisessä AI-koulutusohjelmassa ja opettaa seitsemää eri kurssia. Onkin helppo uskoa, että opiskelun, työn ja perhe-elämän yhdistäminen vaatii aikatauluttamista.

- Oikeastaan elämä on pelkkää aikatauluttamista, kun kotona on pieni lapsi. Tunti päivässä lapsen kanssa ja loput työtä ja koulua, Postari miettii.

Omaan jaksamiseen onkin kiinnitettävä erityishuomiota, mutta opiskelun mielenkiintoinen sisältö helpottaa tilannetta. Vähinä vapaa-aikoinaan Postari käy kuntosalilla ja pelaa tietokonepelejä.

Tietotekniikka-alalla jo pitkään

Postari kertoo, että hänen elämänsä on ollut koodausta ja koneiden kanssa oloa jo pienestä pitäen. Hän aloitti koodauksen opettelun yhdeksänvuotiaana.

- Valmistuin vuonna 2011 Karelian ammattikorkeakoulusta pelikoulutuksesta. Alan töissä olen ollut jo vajaan viidentoista vuoden ajan. Taustalla minulla on pari yhteisvoimin rakennettua start up-yritystä. Ensimmäisessä rakensin Minecraftiin virallisen opetusversion, jonka myimme Microsoftille vuonna 2015. Toisessa startupissa olin luomassa laajaa peliopetusanalytiikkaekosysteemiä ja -järjestelmää. Näissä projekteissa minulla on ollut useita tehtäviä esimerkiksi pääkehittäjänä. Olen myös tehnyt palvelinten ylläpitoa, tuotekehitystä, visuaalista brändäystä ja niin edelleen sekä toiminut projektien vetäjänä, Postari selvittelee.

Miehellä on siis runsaasti kokemusta alalta. Porin laaja-alainen koulutusohjelma luo mahdollisuuksia yhä lisää. Postari kertoo, että tällä hetkellä häntä kiinnostaa erityisesti oman osaamisen ja kokemuksen kehittäminen. Uusien teknologiastartup-yritysten eteenpäin vieminen voisi jatkossa myös kiinnostaa. Yleisesti hän toteaa, että työmahdollisuuksia on paljon.

- Alalle tarvittaisiin lisää tekijöitä ovista ja ikkunoista.

Lopuksi Postari summaa, että kaikkiaan opintokokonaisuus on toiminut hyvin:

- Tarjottimella on paljon erilaisia kurssikokonaisuuksia laidasta laitaan, joten on helppo löytää juuri ne, mistä haluaa oppia.

Teksti: Rami Nummi