Kansainvälistä sovittelua Riikassa

Toukokuun lopussa opiskelijat saivat sähköpostia yritysjuridiikan professori Anu Lähteenmäki-Uutelalta, josko olis halukkaita lähtijöitä Riikaan opintomatkalle. Daniel Böning tarttui tilaisuuteen nopealla aikataululla, ja Riikassa tuli vietettyä antoisat puolitoista viikkoa elokuussa.

Daniel on toisen vuosikurssin opiskelija Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä. Pääaineena hänellä on laskentatoimi ja rahoitus. Lohjalta kotoisin oleva, mutta mukavasti porilaistunut aktiivinen nuorimies on ollut myös Porin kyltereiden hallitustoiminnassa ensimmäisestä opiskelijavuodesta asti yrityssuhdevastaavana.

- Mahtava opiskelijakaupunki, kaikki on suhteellisen lähellä ja tiivis yhteisö ja hyvä henki ovat hienoja piirteitä Porissa ja yliopistokeskuksessa, kertoo Böning.

SOVITTELUA VAIN ELÄMÄÄ -HENGESSÄ

Tämä opintomatka keskittyi sisällöltään sovitteluun. Yhden yhteistyöyliopiston professori veti aina yhden päivän sisällön, aivan kuin tv-sarjassa Vain elämää.

- Opiskelu oli mukavan monimuotoista, se koostui luennoista ja käytännön harjoituksista. Ensin käytiin läpi historiaa ja käytännössä miten konfliktitilanteissa toimitaan, harjoiteltiin kommunikaatiotaitoja ja dialogia.

- Harjoituksia kutsuttiin nimellä role play, niissä harjoiteltiin sovittelua käytännössä aina yhden casen kautta. Tilanteessa oli kaksi osapuolta ja 1-2 sovittelijaa. Siinä pääsi hyvin harjoittelemaan aiemmin luennolla opittuja asioita.

MONIKULTTUURISTA JA MONITIETEISTÄ

Opintomatkaa oli järjestämässä yliopistoja neljästä eri maasta : Suomesta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta, mutta kansalaisuuksia sitäkin enemmän. Opiskelijoita ja opettajia oli lisäksi Venäjältä, Ukrainasta, Intiasta, Uzbekistanista ja Nigeriasta. Osallistujia oli yhteensä noin 30.

- Opiskelijoita oli monimuotoinen joukko eri tieteenaloilta ja opintojen eri vaiheessa olevia. Vaikka pohjimmiltaan oli kyseessä lakikurssi, niin mukana oli niin kauppatieteilijöitä, oikeustieteilijöitä kuin kansainvälisiä suhteitakin opiskelevia, sanoo Böning.

OPPEJA ELÄMÄÄN JA OPISKELUUN

- Mukana matkalla oli saman vuosikurssin opiskelija Olivia Lehtonen. Molemmista tuntui, että reissulta jäi paljon käteen. Harvoin tulee mahdollisuutta opiskella noin monipuolisessa porukassa ja oikeustieteeseen painottuvaa sisältöä. Oppi on hyvin sovellettavissa kuitenkin myös normaaliin elämään ja kauppatieteeseen.

Opiskelijoilla oli hyvät oltavat matkalla, eikä kenenkään matka ainkaan jää toteuttamatta kustannusten takia. Osallistujille tarjottiin muun muassa lennot, taksikuljetukset kentältä, majoitus, opetus, kolme ruokailua päivässä, ekskursiot, aktiviteettipäivän ohjelmaa sekä julkisen liikenteen kortti koko ajaksi.

- Ainoa kustannus tuli matkoista kodin ja lentokentän välilä Suomessa, joten oli kyllä hienosti järjestetty opintomatka kaikkinensa. Kaiken lisäksi sai vielä kolme opintopistettä, kertoo Böning.

Viimeistään tällä matkalla Daniel varmistui siitä, että vaihtoon on lähdettävä opintojen aikana.