Tiedettä lapsen ehdoilla ja lasta kunnioittaen

Tiedeluentoja lapsille – miksi ei? Porin yliopistokeskuksessa on järjestetty yliopistoluentoja alakouluikäisille lapsille jo vuodesta 2008 lähtien.

Lasten yliopistoluentojen aiheina Porin yliopistokeskuksessa ovat olleet muun muassa norsujen elämä ja niiden tutkiminen Myanmarissa, brändit ja mainokset, tähtitiede, Angry Birdsien sukupuu, penkkiurheilu ja nykytaide. Luentoja pitävät yliopistokeskuksen ja emoyliopistojen tutkijat ja opettajat, eli ihan oikeat tieteen ammattilaiset. Luennot ovat täyttä asiaa, mutta niiden sisältö muokataan lapsille sopivaksi.

Ainutlaatuista yhteistyötä

Porin yliopistokeskuksessa järjestettävät lasten yliopistoluennot on alusta saakka toteutettu yhdessä Porin lastenkulttuurikeskuksen kanssa.

- Idea yhteistyöhön sai alkunsa kerran TiedeAreenan iltajuhlassa, kun ehdotin yliopistokeskuksen silloiselle johtajalle Harri Peltoniemelle ja joukolle professoreita yhteistyötä asiassa. Aluksi kokonaisuudesta käytettiin nimeä Lasten yliopistokeskus, nykyään Lasten yliopistoluennot, Porin lastenkulttuurikeskuksen johtaja Päivi Setälä kertoo.

Mallia toimintaan otettiin Saksasta, jossa ensimmäiset lasten yliopistoluennot järjestettiin vuonna 2002. Toiminta levisi nopeasti moneen maahan, ja nykyään lasten yliopistoja toimii jo noin 150 ympäri Eurooppaa.

Suomessa Lasten yliopisto –toimintaa järjesti ensimmäisenä Turun yliopisto vuonna 2008. Myöhemmin lasten luentoja on järjestetty muun muassa Helsingin ja Jyväskylän yliopistoissa. Kuopiossa lasten yliopistotoimintaa on järjestänyt Snellman-kesäyliopisto.

Porissa luennot ideoidaan yliopistokeskuksen ja lastenkulttuurikeskuksen yhteistyönä. Päivi Setälä arvostaa vuosia jatkunutta yhteistyötä lastenkulttuurin eteen.

- On todella hienoa, että voimme tarjota lapsille tällaisia innostavia kokemuksia. Se on tärkeää missä tahansa, mutta erityisesti täällä, missä saamme tehdä paljon työtä sen eteen, että kaupungissa säilyy yliopisto-opetus ja korkeatasoinen kulttuuritoiminta, Setälä muistuttaa.

Vain lapsille!

Yhden päivän aikana järjestetään kaksi luentoa: aamupäivän luento koululaisryhmälle ja illalla avoin luento, jonne kuka tahansa lapsi saa ilmoittautua. Lisäksi Porin lastenkulttuurikeskus järjestää luentoon kuuluvan työpajan osalle mukana olleista koululuokista heidän koulutilassaan.

Lapset pääsevät kuuntelemaan luennon oikeaan yliopiston luentosaliin, joka jo itsessään on elämys. Luennot ovat herättäneet paljon kiinnostusta ja moni aikuinen harmitteleekin, että luennot todella ovat vain lapsille.

-Lapsen tiedonhalun kunnioittaminen on aina peruspilari luennoissa ja niihin kuuluvissa työpajoissa, Setälä toteaa.

Seuraava lasten yliopistoluento järjestetään toukokuussa yhteistyössä Lain§uojattomat-teatterifestivaalin ja Red Nose Companyn kanssa. Tiedossa on tavanomaisesta poikkeava luentoshow, jonka saapuvat pitämään Red Nose Companyn klovnit Zin ja Mike.

Luennolla klovnit kertovat muun muassa, millaista on olla esiintyjä ja nolottaako koskaan. He paljastavat myös, kuinka toimia silloin, kun lavalla epäonnistuu ja miten yleisö saadaan pysymään hyppysissä. Keisarin uusien vaatteiden myötä lasten kanssa pohditaan, miten meemit syntyvät ja kannattaako kaikkia uutisia uskoa.

Seuraavalle Lasten yliopistoluennolle voi ilmoittautua 13.5.2019 saakka tästä

Menneet Lasten yliopistoluennot Porin yliopistokeskuksessa

Teksti: Maria Ojanen
Kuva: Päivi Setälä