UCPorilainen | 09.04.2020 09:00
Uusi kirjastosihteeri kannustaa kysymään neuvoa
Porin yliopistokeskuksen kirjaston ahkerat käyttäjät ovat häneen jo varmasti törmänneetkin. Uusi vakinainen kirjastosihteeri Veera Laine aloitti työnsä tammikuun lopussa, ja näin ollen käytännössä vastaa koko kirjaston toiminnasta.
Laine on kotoisin Hämeenlinnasta. Hän on asunut Tampereella jo kymmenisen vuotta, ja nyt Porista löytyy kakkosasunto. Poriin vakituisesti muuttamistakin Laine lupaa harkita. Kaupunki on yllättänyt hänet positiivisesti, vaikka hänen ensimmäinen käyntinsä täällä oli vasta loppuvuodesta 2019.
- Pori on mukavan kokoinen kaupunki, jossa on viihtyisä keskusta ja kaikkea mitä tarvitsee. Tykkään kyllä kovasti, vaikken ole edes nähnyt vielä Poria kesällä, kertoo Laine.
Kirjojen maailmaa ja vastapainoa
Laine on valmistunut reilu vuosi sitten Tampereen yliopiston kertomus- ja tekstiteorian maisteriohjelmasta. Pääaineena oli kirjallisuustiede ja sivuaineena informaatiotutkimus. Kirjat ja kirjallisuus ovat kiinnostaneet Lainetta pienestä asti. Opiskelussa hän halusi suuntautua nimenomaan kirjastoalalle.
- Yksi syy informaatiotutkimuksen opiskeluun oli se, että kirjallisuustiede on generalistinen ala eli siitä ei ole suoraa tietä ammattiin. Halusin pätevyyden tähän työnkuvaan ja olen ollut valintaan tyytyväinen. Sen tuoma oppi on ollut jo opiskeluaikanakin hyödyllistä, kun osaa käyttää hyvin tietokantoja ja hakumenetelmiä.
Veera teki viime vuoden lopulla neljän kuukauden sijaisuuden kirjastonhoitajana Kuhmossa lähellä itärajaa. Lisäksi hän tekee sivuprojektina väitöskirjaa. Elämä ei ole silti ollut pelkkää kirjallisuutta.
- Kuutena vuonna olen ollut kesätyössä Kalevankankaan hautausmaalla. Se on ollut mukavaa ulkotyötä: lähinnä puutarhanhoitoa ja hautojen kunnossapitoa. Sieltä on saanut hyvää vastapainoa opiskelulle. Mutta aikansa kutakin, viime kesä oli mahdollisesti viimeinen siellä.
Kirjasto kuuluu kaikille
Suuri osa Porin yliopistokeskuksen kirjaston käyttäjistä on nykyisiä tai entisiä opiskelijoita, mutta kirjastokortti voidaan tehdä kenelle tahansa halukkaalle. Kortilla saa lainausoikeuden Turun ja Tampereen kokoelmiin. Lisäksi kirjaston tiloissa kaikki saavat käyttää myös elektronisia lähteitä, mutta näiden etäkäyttö on mahdollista vain opiskelijoille.
- Ulkopuolisia saisi käydä enemmän: ei tarvitse olla edes entinen opiskelija, vaan kuka tahansa saa tulla asiakkaaksi. Meiltä löytyy hyvä kokoelma kaikkea kirjallisuutta yliopistokeskuksessa opetettaviin aineisiin liittyen.
Veera saa Tampereen ja Turun emoyliopistoista etänä tukea ja apua, mutta käytännössä hän pitkälti pyörittää kirjastoa yksin. Asiakaspalvelu ja kaukopalvelun hoitaminen ovat tärkeimpiä työtehtäviä. Asiakaspalvelun suhteen Veeralla onkin opiskelijoille terveisiä:
- Toivottavaa olisi, että rohkeasti vain kysytään neuvoa työntekijältä. Aina ei ole helppoa löytää etsimäänsä, koska Turun ja Tampereen kokoelmat ovat eri paikoissa ja kurssikirjatkin vielä eri paikoissa. Nypätkää hihasta kiinni vain!
Teksti ja kuva: Antti-Jussi Marjamäki
Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti yliopistokeskuksen kirjasto on suljettu 13.5.2020 saakka.
Maksuja ei kerry ajalta, jolloin kirjasto on suljettuna. Kirjojen uusiminen tai palauttaminen ei sulkuviikkojen aikana ole tarpeellista. Sähköiset palvelut toimivat normaaliin tapaan.