Akateeminen Wappu 2019 tulee!

Opiskelijat valtaavat taas Porin kadut, kun Akateeminen Wappu 2019 pyörähtää käyntiin! Wappu kestää tänä vuonna kahdeksan päivää, 24.4. – 1.5.2019.

Akateeminen Wappu käynnistyy keskiviikkona 24.4. opiskelijakunta SAMMAKKO:n ja Pointer ry:n järjestämällä Wapprobatur-baaritutkintokierroksella. Wapprobatur-kierrosta edeltävät legendaariset Kokemäenjoen haastesoudut, jossa mittaa toisistaan ottavat SAMK:in ja yliopistokeskuksen opiskelijat ja henkilökunta toisiaan vastaan. Soudut alkavat klo 16.00.

Torstai ja perjantai vierähtävät merellä Pointerin Wappupaatissa.

Lauantaina 27.4. bussi starttaa Kulma ry:n huippusuositulle Wappusafarille, joka kiertää Satakunnan ravitsemusliikkeitä päivän aikana. Sunnuntaina puolestaan Porin Kylterit ovat järjestäneet päämme menoksi rajua menoa eli Puutarhuri – Wappusitsit.

Pointer lanseeraa tänä vuonna aivan uuden urheilutapahtuman! On siis vihdoinkin aika kaivaa piikkarit ja juoksushortsit kaapista, sillä maailmalla mainetta niittänyt kaljamaili rantautuu nyt myös Poriin. Maanantaina 29.4. juostaan ja juodaan kilpaa Herralahden kentällä.

Tiistaina 30.4. yliopistokeskukselta klo 16.40 lähtevä Wappukulkue suuntaa Wappumatineaan Raatihuoneelle, jonka jälkeen klo 17.30 alkaa Raatihuoneenpuistossa Karhun lakitus. Kun Gaudeamus igitur on laulettu kirkkain äänin, siirrytään Liisanpuistoon nauttimaan akateemisen urheilun kuningaslajista eli Kyykästä! Kyykän jälkeen suunnataan kohti kotoisaa opiskeljatalo Saikkua, jossa illan kruunaa teekkarisauna ja palju.

Vappu ei ole Vappu ilman silliä! Vapunpäivänä Porin Teekkarit PoTka tarjoilee perinteisen silliaamiaisen Raatihuoneenpuistossa klo 10–12. Silliaamiainen on maksuton ja kaikille avoin tapahtuma. Tapahtuma jatkuu Etelärannassa, jossa sillit huuhdotaan alas jokivedellä kasteen merkeissä. Opiskelijat kastetaan jokeen klo 13 alkaen. Rannalla opiskelijoita odottaa perinteikäs teekkarisauna, jonka löylyissä voi palautua hyisestä uintireissusta.

Toivotamme kaikki tervetulleiksi Akateemiseen Wappuun 2019!