Avoin yhteisötila Porin keskustaan - opiskelijan unelmapaikka?

Porin keskustaan on tavoitteena avata vuonna 2023 uuden ajan yhteisötila, jossa kaupunkilaiset voivat järjestää tapahtumia, työskennellä, harrastaa ja viettää aikaa. Miten tämä tila palvelisi sinua opiskelijana parhaiten? Tule kertomaan toiveesi 13.4.2022 Tila meille! -työpajassa.

Porin keskustaan on tavoitteena avata vuonna 2023 uuden ajan yhteisötila, jossa kaupunkilaiset voivat järjestää tapahtumia, työskennellä, harrastaa ja viettää aikaa. Miten tämä tila palvelisi sinua opiskelijana parhaiten? Mitä haluaisit siellä tehdä, keneen haluaisit tutustua ja millainen tila olisi?

Keskiviikkona 13.4. klo 15-17 pidetään Porin korkeakouluopiskelijoille työpaja, jossa saat äänesi kuuluviin. Tuo mukanasi niin pienet kuin valtavat toiveesi, haluamme kuulla ne kaikki! Tilaisuus on osa Turun yliopiston Kultturituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelman järjestämää Kulttuurituotannon toimijat -kurssia.

Työpajassa kerättyjä tietoja käytetään tilan suunnitteluun ja yhteistyöverkoston rakentamiseen. Työpaja on osa Porin kaupungin elinvoimayksikön koordinoimaa “Tyhjien tilojen kokeiluverkostoa”, jossa etsitään innovatiivisia ratkaisuja keskustan alueen vapaina oleville liiketiloille.

Työpajan ennakkoilmoittautuminen päättyy maanantaina 11.4. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja heille on luvassa vaikuttamismahdollisuuden lisäksi mahtava Pori-tuotepaketti. Toimi ripeästi, koska paikkoja on rajallinen määrä!

Ilmoittaudu mukaan 11.4. mennessä tästä linkistä >>

Mitä: Tila meille! -työpaja
Kenelle: Porin korkeakouluopiskelijoille
Missä: Porin kävelykadulla, osoitteessa Yrjönkatu 13
Milloin: 13.4.2022 klo 15 -17

Yhteistyössä Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelma, Porin kaupungin elinvoimayksikkö ja viestintäyksikkö