Kansainvälistä opiskelijavaihtoa jo kymmenen vuoden ajan

Kansainvälisyys on tärkeä osa Porin yliopistokeskuksen yksiköiden perustoimintaa. Yliopistokeskuksen opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä vaihtoon tai toimia kansainvälisenä tuutorina Poriin saapuvalle ulkomaalaiselle opiskelijalle. Yliopistokeskuksen vaihto-ohjelma on ollut toiminnassa jo kymmenen vuoden ajan.

Porin yliopistokeskuksen johtaja Katariina Yrjönkoski (vas.), professori Tarmo Lipping sekä kansainvälisistä asioista vastaava projektipäällikkö Kimmo Ahonen iloitsevat vaihto-ohjelman pitkäjänteisestä kehittämisestä ja hyvistä tuloksista.

Porin yliopistokeskuksen kansainvälisen vaihto-ohjelman ensimmäiset opiskelijat saapuivat Poriin syksyllä 2013. Vuosien varrella Tampereen yliopiston ja Turun yliopiston yhdessä toteuttama vaihto-ohjelma on tuonut kaupunkiin lähes 400 vaihto-opiskelijaa.

Vaihto-ohjelman kymmenvuotista taivalta juhlistettiin seminaarin ja kakkukahvien merkeissä 5.12.2023. Englanninkielisen seminaarin aluksi kuultiin yliopistokeskuksen Kimmo Ahosen sekä Tarmo Lippingin mietteitä matkan varrelta.

– Pitkäjänteinen työ sekä emoyliopistojen että kansainvälisten partnereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa on mahdollistanut vaihto-ohjelman onnistumisen, Ahonen kiteytti.

– Kansainvälistymisen parasta antia on elämäntaitojen kerryttäminen ja ihmisten ymmärtäminen. Act locally, think globally, Lipping muistutti.

Vaihto-ohjelma on vuosien aikana edistänyt yliopistokeskuksen kotikansainvälistymistä merkittävästi. Kv-tuutorit ovat tehneet tärkeää työtä perehdyttäessään vaihto-opiskelijoita suomalaiseen kulttuuriin, ja saaneet samalla itse arvokasta kansainvälistä kokemusta. Seminaarissa kuultiinkin kv-tuutoreiden mieleenpainuvista kokemuksista sekä nähtiin kuvia opiskelijoiden yhteisistä retkistä ja juhlista.

Seminaarin lopuksi kuultiin etäyhteydellä yliopistokeskuksen vaihto-ohjelman yhteistyökumppanin, ranskalaisen ESIEA-korkeakoulun Susan Loubet’n terveiset Pariisista. Loubet kehui yhteistyön merkitystä ja opiskelijaryhmien hyviä kokemuksia, joita ESIEA on kerryttänyt yhdessä Porin yliopistokeskuksen kanssa jo vuosien ajan.

Tunnelmia tapahtumasta (klikkaa kuvia nähdäksesi ne täysikokoisina):

Teksti ja kuvat: Hanna Rissanen