Lumonaari -seminaarisarja keväällä 2021

Poikkitieteellinen LUMO (Luovuus, motivaatio ja asiantuntijuus) -tutkimusryhmä järjestää seminaari­sarjan etätoteutuksena keväällä 2021. Seminaarit ovat kaikille avoimia ja ne järjestetään Zoomin välityksellä.

Lumo -tutkimusryhmän ydinryhmä kuuluu Turun kauppakorkea­koulun Porin yksikön tutkimus­- ja opetushenkilökuntaan. Lisäksi ryhmässä on jäseniä Turun yliopiston muista tiedekunnista ja Tampereen yliopistosta. Tutkimusryhmän tutkimuskohteena on asiantuntijuus ja asi­antuntijaorganisaatiot erityisesti luovuuden ja motivaation näkökulmasta. Ryhmän jäsenten tut­kimus pureutuu esimerkiksi asiantuntijoiden motivaatioon ja luovuuteen, organisatoriseen luo­vuuteen, luovuuden ja kontrollin väliseen jännitteeseen sekä tarkastelee asiantuntijaa kokonais­valtaisena kehollisena ja leikillisenä toimijana.

Kevään 2021 seminaarisarjassa tutkimusryhmän tutkijat esittelevät omia tutkimus­papereitaan. Mikäli olet itse kiinnostunut esittämään paperiasi Lumon seminaarissa, ole yhteydessä Kirsi-Mariin: kirsi-mari.kallio(at)utu.fi.

Lumon nettisivut >
Lue Lumon blogia >

Kevään 2020 ohjelma

Keskiviikko 10.2. klo 14:15–15:45
Annika Blomberg ja Katriina Heljakka: Leikillisyydestä tilaksi – Luovan monitilan materiaaliset tarjoumat
Kirsi-Mari Kallio: Constructing calculative selves in universities: Case study from Sweden

Osallistumislinkki

Keskiviikko 10.3. klo 14:15–15:45
Kristiina Borg: Esityksen otsikko ilmoitetaan myöhemmin
Aki Lehtivuori: Meta-analyysi ulkoisten palkkioiden vaikutuksesta yksilön sisäiseen motivaati­oon

Osallistumislinkki

Keskiviikko 14.4. klo 14:15–15:45
Jenni Huhtasalo: Esityksen otsikko ilmoitetaan myöhemmin
Suvi Satama: Esityksen otsikko ilmoitetaan myöhemmin

Osallistumislinkki

TERVETULOA!