Siemenrahaa myönnettiin suomalaisen nyky-yhteiskunnan viihteellistymisen muotoja selvittävälle hankkeelle

Tutkimuksen johtoryhmä päätti yksimielisesti myöntää 3000 euron siemenrahan 1.3. pidetyssä kokouksessa Viihteellistyvän yhteiskunnan arvot ja mediakriittinen lukutaito -hankkeelle

Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmä myöntää vuosittain siemenrahaa tukemaan yliopistokeskuksen yksiköiden välisten tutkimushankkeiden valmistelua. Kevään 2022 haussa myönnettiin 3000 euroa Viihteellistyvän yhteiskunnan arvot ja mediakriittinen lukutaito -hankkeelle.

Hankkeessa tarkastellaan suomalaisen nyky-yhteiskunnan viihteellistymisen muotoja selvittäen sen normeja, arvokäsityksiä ja valtarakenteita sekä tutkitaan viihteellistymisen myötä syntyvien lieveilmiöiden tekstuaalista ja retorista tuottamista mediassa ja yksilötasolla. Yhteiskunnallisen ja alueellisen hyödyn näkökulmasta hankkeen tulokset antavat kokonaisvaltaisen kuvan tutkittavasta ilmiöstä luoden samalla edellytykset kriittisen medialukutaidon lisäämiselle myös Satakunnassa.

Tutkimus kohdistuu mediateollisuuden, virallisten instituutioiden sekä asiantuntijoiden toiminnan arvioimiseen. Tutkijat tunnistavat samankaltaisia mekanismeja eri viihteellistämisen muotojen taustalla. Hanke myös edistää kriittistä medialukutaitoa lisäämällä tietoisuutta viihteellistyvän median vaikutustekijöistä, toimijoista ja heidän motiiveistaan.

Hanke toteutetaan Tampereen yliopiston Porin yksikön (Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta) ja Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmien välisenä yhteistyönä. Päävastuullisina tutkijoina ovat tutkijatohtori, FT Pauliina Tuomi Tampereen yliopistosta, digitaalisen kulttuurin yliopistonlehtorit dos. Petri Saarikoski ja dos. Riikka Turtiainen sekä tutkimusavustaja, FM Jenna Peltonen Turun yliopistosta. Hankkeen toteutus linkittyy molempien yksiköiden muuhun tutkimustoimintaan jo useiden vuosien ajalta.

Siemenraha on Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmän vuosittain myöntämä rahoituskannustin yliopistokeskuksen eri yksiköiden välisille tutkimushankkeille. Siemenrahaa haetaan hakemuksella. Vuonna 2022 tutkimuksen johtoryhmä jakaa siemenrahaa kahdessa haussa yhteensä 6 000 euroa. Syksyn siemenrahahaun aikataulusta tiedotetaan kevään aikana.

Lisätietoja:
puheenjohtaja Riikka Korkiamäki
Porin yliopistokeskuksen tutkimuksen johtoryhmä
riikka.korkiamäki(at)tuni.fi, p. 050 4336299