Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Vuoden tiedeteko -palkinto yliopistonlehtori Katja Revolle

Katja Repo on toiminut kymmenen vuotta Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskuksen Perlan johtajana. Hän työskentelee myös Porin yliopistokeskuksessa

Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Vuoden tiedeteko -palkinto myönnettiin tiedekunnan johtoryhmän esityksestä yliopistonlehtori Katja Revolle. Repo on toiminut kymmenen vuotta Lapsuuden, nuoruuden ja perheen tutkimuskeskuksen Perlan johtajana. Hänen johtajakautensa päättyy vuoden 2022 myötä. Repo työskentelee myös sosiaalipolitiikan yliopistonlehtorina Porin yliopistokeskuksessa.

Oman opettajan työnsä ohella Repo on kehittänyt Perlaa aktiivisesti. Revon johtajakauden aikana Perlasta on tullut aidosti monitieteellinen tutkimusyhteisö. Perla kokoaa yhteen eri alojen tutkijat, joita yhdistää kiinnostus lapsuuteen, nuoruuteen ja perheisiin liittyvään tutkimukseen.

Repo on muodostanut Perlalle myös merkittävät yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen verkostot, jonka myötä Perla on kansallisesti tunnettu ja arvostettu tutkimuskeskus. Johtajakautensa aikana Repo on integroinut Perlan toiminnan tiiviisti myös yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmaan ja Perla on siten myös merkittävä koulutuksen tuottaja ja yhteistyökumppani.