Uusi Tampereen yliopisto aloitti 1.1.2019

Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat Suomen monialaisimman korkeakouluyhteisön vuoden 2019 alussa. Korkeakouluyhteisössä opiskelee yli 30 000 ja työskentelee lähes 5 000 henkilöä.

Suomen toiseksi suurin yliopisto syntyi, kun Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto yhdistyvät vuoden vaihtuessa uudeksi säätiöyliopistoksi. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu tiivistävät edelleen yhteistyötään ja yliopisto on myös ammattikorkeakoulun pääomistaja.

Uuden korkeakouluyhteisön synnyn taustalla on havainto ihmiskunnan kohtaamien haasteiden uudenlaisesta luonteesta. Monialainen lähestymistapa tuottaa parempia vastauksia maailman ongelmiin mutta avaa myös uusia mahdollisuuksia tieteelle ja sen sovelluksille

Ainutlaatuisen korkeakouluyhteisön koulutuksen ja tutkimuksen ytimessä ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta.

Tampereen yliopisto on Porin yliopistokeskuksen toimintaa koordinoiva yliopisto. Entisen Tampereen yliopiston (yhteiskuntatieteet) ja Tampereen teknillisen yliopiston (tekniikka) Porin yksiköiden toiminta Porin yliopistokeskuksessa jatkuu uuden yliopiston muodostumisen jälkeen ennallaan.


Lue Tampereen yliopiston uutinen