Mitä yliopistokeskuksesta tiedetään?

MITÄ YLIOPISTOKESKUKSESTA TIEDETÄÄN? 28.4.2006 Sanomalehdet uutisoivat yliopistokeskuksen tapahtumista runsaasti. Entisen Puuvillatehtaan katolla komeilee lisäksi suurikokoinen nimikyltti. Oletusarvo on varsinkin vapun tietämillä, että kadunkulkijat...


MITÄ YLIOPISTOKESKUKSESTA TIEDETÄÄN?

28.4.2006

Sanomalehdet uutisoivat yliopistokeskuksen tapahtumista runsaasti. Entisen Puuvillatehtaan katolla komeilee lisäksi suurikokoinen nimikyltti. Oletusarvo on varsinkin vapun tietämillä, että kadunkulkijat tietävät ja tuntevat hyvin yliopistokeskuksen sijainnin, opiskelumahdollisuudet ja sen, keitä talosta valmistuu.

Vappujäynän pitopaikka Eetunaukio oli liian ilmiselvä vinkki kaupunkilaisille, joten katugallup-kyselyn paikaksi valittiin kävelykadun toinen pää, BePopin tienoo. Ja mitä saatiin selville?

Nuoret markkinoinnin kohderyhmäksi

Satunnaisesti valitut vastaajat edustivat ikäryhmää 17-69 vuotta. Nuorimmista vastaajista vain yksi oli koulunsa kanssa käynyt yliopistokeskuksessa tutustumiskäynnillä, muttei hänkään osannut kertoa mitä sieltä valmistuu. Muut nuoret eivät osanneet kertoa senkään vertaa, edes sijainti ei ollut tuttu. Tietoa ei lollut myöskään raumalaisella nuorella miehellä. Johtopäätöksenä voisi ajatella markkinoinnin tehostamista nuoreen ikäryhmään.

Keski-ikäiset tiesivät kyllä paikan, mutta edes teekkarit eivät tulleet kaikkien mieleen. Eräs veikkaus oli, että yliopistokeskuksessa valmistuisi lähes kaikkia muita paitsi lääkäreitä. Sama vastaaja oli kyllä sijoittamassa opintoja sairaalan tienoille ja DIAK:iin. Puolisen vuotta sitten Poriin muuttanut naishenkilö tiesi yliopistokeskuksen tekevän yhteistyötä Tampereen yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun kanssa, sekä mainitsi myös opetusterveyskeskuksen ja lääketieteen opetuksen.

Eräällä vastaajalla oli ollut yritystoimintaa puuvillan tiloissa.

Nuorempiin vastaajiin verrattuna otos näyttäisi paljastavan, että keski-ikäinen väestö seuraa hieman tarkemmin mediaa.

Oikeaa ja väärää tietoa

Yli 60-vuotias naishenkilö tiesi, että akateeminen vappu on alkamassa ja odotteli jo haalareiden ilmestymistä katukuvaan. Hän oli seurannut tapahtumien tiedotusta sanomalehdissä ja osasi kertoa vapun alkavan Annankadulta. Myös yliopistokeskuksen johtajan nimi oli tuttu. Vanhempi mieshenkilö oli käynyt rakennuksessa käärmenäyttelyssä, ei muuten. Vanhin vastaaja muisteli paikan sijaitsevan Vähäraumalla. Hän oli asiasta myös melkoisen varma käytyään siellä tietokonekurssin. Mutta myönsi, ettei sinne ole ollut sittemmin asiaa.

Kellään vastanneista ei ollut yliopistokeskuksessa tuttuja opiskelijoita. Tiedot olivat todennäköisesti lehdistä saatuja. Kyselyn taktiikka oli pitäytyä antamasta vapunviettoon liittyviä vinkkejä tai edes oikaista kenenkään käsityksiä. Otos on pieni, vaikkakin Pointerin Tuomas Meriniemi myönsi vappukulkueen yhteydessä saatujen kyselyjen tulosten olevan samansuuntaisia.

Porin yliopistokeskus ei sittenkään ole liikaa mediassa, ei ainakaan porilaisten tietojen perusteella.

Teksti ja kuvat Eeva Sinerjoki