Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus 2014 ilmestynyt

Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus vuodelta 2014 on ilmestynyt.Porin yliopistokeskuksessa vuosi 2014 on ollut isojen muutosten vuosi. Yliopistokeskuksen tilat remontoitiin kesän aikana ja samalla luovuttiin noin 1700 neliöstä. Uudet...

Porin yliopistokeskuksen toimintakertomus vuodelta 2014 on ilmestynyt.

UCPori toimintakertomus 2014

Porin yliopistokeskuksessa vuosi 2014 on ollut isojen muutosten vuosi. Yliopistokeskuksen tilat remontoitiin kesän aikana ja samalla luovuttiin noin 1700 neliöstä. Uudet vuokrasopimukset tehtiin Renor Oy:n kanssa viideksi vuodeksi. Erityisesti pääaula muuttui uudistuksen yhteydessä opiskelijoiden ja henkilökunnan olohuoneeksi sohvaryhmien ja pirteän sisustuksen myötä. Keväällä valmistui yliopistokeskuksen vision ja strategisten kehittämiskohteiden päivitystyö. Kesäkuun lopussa yliopistokeskuksen monivuotinen johtaja Harri Peltoniemi siirtyi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen johtajaksi. Yliopistokeskus toimi varajohtaja Tarmo Lippingin johdossa, kunnes marraskuun alussa professori Jari Multisilta aloitti uutena yliopistokeskuksen johtajana.

Yliopistokeskuksen tulokset kuluneelta vuodelta näyttävät hyvältä. Kandidaatin- ja maisterintutkintoja valmistuu tasaiseen tahtiin. Tohtoreita valmistui kahdeksan. Yliopistokeskuksessa käynnistyi useita uusia tutkimushankkeita. Esimerkiksi Suomen Akatemian rahoittamia pelitutkimukseen liittyviä hankkeita käynnistyi sekä Turun yliopistossa että Tampereen teknillisessä yliopistossa. Kansainvälinen opiskelijavaihto jatkui yliopistokeskuksessa vuonna 2014. Yhteensä 24 opiskelijaa 11 eri yliopistosta saapui syksyllä Saksasta, Ranskasta, Tšekistä, Espanjasta ja Puolasta Erasmus-vaihtoon Tampereen teknillisen yliopiston Porin laitokselle ja Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikköön. Kansainvälisyys tulee jatkossakin olemaan yksi yliopistokeskuksen painopisteistä.

Aalto-yliopisto päätti toteuttaa Porissa uudenlaista konseptia. PUPA (Pori Urban Platform of Aalto University) tuo Poriin vastaisuudessa Aalto-yliopiston projektiperustaista opetusta ja tutkimusta. Porin kaupungin sitoutuminen yliopistokeskuksen toimintaan on edelleen vahvaa. Yliopistokeskusten yhteisen näkemyksen mukaan ”yliopistokeskukset tarjoavat kansallisen kilpailukyvyn haasteisiin uusia luovia ratkaisuja osaamisen, tieteen ja innovaatioiden sekä yritysten ja palveluiden rajapinnalta. Niiden merkitys alueidensa osaamisen uudistajina korostuu.”

Porin yliopistokeskus haluaa olla kehittämässä opetuksen ja tutkimuksen kautta satakuntalaista elinkeinoelämää ja yhteisöjä, ja tuoda oman panoksensa korkeatasoisen koulutuksen ja tutkimuksen kautta alueen toimijoiden käyttöön.

Tutustu koko toimintakertomukseen Issuu-palvelussa.