Satamittarin uutisia: Pohjois-Satakunta jäi ainoana maakunnan seutukuntana voitolle kuntien välisessä muuttoliikkeessä v.2013

Satamittarin uutisia: Pohjois-Satakunta jäi ainoana maakunnan seutukuntana voitolle kuntien välisessä muuttoliikkeessä v.2013Pohjois-Satakunta sai kuntien välisestä muuttoliikkeestä voittoa, jota ei ollut saavutettu ainakaan 1970-luvun jälkeen, mutta...

Satamittarin uutisia: Pohjois-Satakunta jäi ainoana maakunnan seutukuntana voitolle kuntien välisessä muuttoliikkeessä v.2013

Pohjois-Satakunta sai kuntien välisestä muuttoliikkeestä voittoa, jota ei ollut saavutettu ainakaan 1970-luvun jälkeen, mutta kuolleisuuden alittava syntyvyys laski silti väkilukua. Porin ja etenkin Rauman seutukunnissa kehnoa syntyvyyttä ja maan sisäisen muuttoliikkeen tappiota tasoitti nettosiirtolaisuus. Satakunnassa Porin, Rauman, Kankaanpään ja Eurajoen väkiluku kohosi vuonna 2013. Porin kasvu, 212 henkeä, perustui nettosiirtolaisuuteen sekä kuntien välisestä muuttoliikkeestä saatuun voittoon. Väestökasvua tosin heikensi kuolleisuutta alhaisempi syntyvyys. Rauman kasvu, 137 henkeä, pohjautui täysin nettosiirtolaisuuteen, sillä sekä kuolleisuus ylitti syntyvyyden että kuntien välisestä muuttoliikkeestä muodostui yhä tappiota. Kankaanpään 15 hengen kasvu perustui pääosin kuntien väliseen muuttovoittoon, jota syntyi viime vuonna ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992. Myös nettosiirtolaisuus jäi plussalle, mutta kehitystä varjosti syntyvyyttä suurempi kuolleisuus. Eurajoella syntyvyys ylitti kuolleisuuden ainoana kasvukuntana, mutta kuntien välisestä muuttoliikkeestä syntynyttä pientä tappiota ei nettosiirtolaisuus riittänyt paikkaamaan. Satakunnassa myös Karvia, Lavia, Luvia ja Siikainen saivat voittoa kuntien välisestä muuttoliikkeestä, mutta niissä negatiivinen nettosyntyvyys käänsi asukasluvun laskuun.

Tarkemmat tiedot väestönmuutos-sivulta, johon on päivitetty v. 2013 lopulliset tiedot. Suora linkki tarkempiin tietoihin väestönmuutosten osatekijöistä kunnittain 1987-2013 (Excel).