Perusporilainen harjoitusmestari

Jukka-Petteri Juhala toimii Porin yliopistokeskuksessa Aalto-yliopiston yksikössä harjoitusmestarina. Harjoitusmestarin titteli voi kuulostaa aluksi oudolta. Harjoitusmestari on kuitenkin vuosisatoja vanha yliopistovirka, joka on ollut ominainen...

Jukka-Petteri Juhala toimii Porin yliopistokeskuksessa Aalto-yliopiston yksikössä harjoitusmestarina. Harjoitusmestarin titteli voi kuulostaa aluksi oudolta. Harjoitusmestari on kuitenkin vuosisatoja vanha yliopistovirka, joka on ollut ominainen erityisesti taideyliopistoille.

– Harjoitusmestarit hoitavat hyvin monenlaisia tehtäviä. Omaan vastuualueeseeni kuuluu kaikki mikä liittyy Aallon yksikön IT-asioihin, AV-tekniikkaan, tietotekniseen lähitukeen tai materiaali- ja välinehankintoihin. Suomessa harjoitusmestarin pestejä on käsittääkseni vain Aalto-yliopistossa, Juhala avaa.

Juhala on syntyjään porilainen ja valmistunut insinööriksi Satakunnan ammattikorkeakoulusta ohjelmistotekniikan linjalta.

– Olen myös kirjoilla TTY:llä, klassisena ikiteekkarina. Tavoitteena on kyllä valmistua sieltäkin joku päivä, Juhala vitsailee.

Vapaa-ajallaan Juhala viihtyy perheen, salibandyn, valokuvaamisen ja penkkiurheilun parissa.

Muutoksesta toiseen

Juhala on työskennellyt yliopistokeskuksella vuodesta 2007 asti. Hänen työuransa aikana yksikössä ja yliopistokeskuksessa on tapahtunut useampi iso muutos.

– Kun aloitin, tulin töihin Taideteolliseen korkeakouluun, joka sittemmin sulautui Aalto-yliopistoon.

Viime vuonna tapahtui uusi mullistus, kun Aalto lanseerasi Pori Urban Platformin, PUPAn. Sitä kuvaillaan joustavaksi projektialustaksi, joka mahdollistaa erilaisten partnereiden yhteistyön Aallon kanssa. Ensimmäiset ryhmät ovat jo käyneet PUPAn kursseilla tänä keväänä.

– Se oli toki suuri asia, kun tutkintokoulutus loppui ja tilalle tuli tämä platform. Sehän on opinto- ja tutkimusalusta, jolla järjestetään lähinnä projekti- ja kurssimuotoisia opintoja. Moni tutkinto-opiskelija on siirtynyt jo muualle ja viimeisillä on aikaa valmistua lokakuun loppuun asti Porin koulutusohjelmista.

Vaikka tutkintokoulutuksen loppuminen herätti monissa huolta, odottaa Juhala PUPA-ohjelman tuloksia positiivisin mielin.

– PUPAn hakuprosessit eivät kulje kauttani, mutta tänä keväänä kävi esimerkiksi ryhmä arkkitehtejä. Ensi syksyllekin on jo joitain varauksia, toivottavasti tulee vielä lisää, Juhala sanoo.