Uusia tuulia Edupointissa

Edupointin tuore koulutuspäällikkö Tanja Mönkkönen säteilee intoa uudesta työstään, vaikka on juuri pari päivää sitten palannut Yhdysvaltojen aikavyöhykkeeltä. Hän oli mukana Edupointin eMBA-johtamiskoulutusohjelman opintomatkalla Kaliforniassa....

Matkalla ryhmäläiset opiskelivat teknologia- ja innovaatiojohtamista Stanfordin yliopistossa ja tutustuivat paikallisiin yrityksiin sekä suomalaisiin start-upeihin. Myös yritysten tukiorganisaatiot kuten Tekes ja Nordic Innovation House tulivat tutuiksi.  Erityisesti matkalaisten mieleen jäi Palo Alton ilmapiiri.

-Henki oli käsinkosketeltavan kannustava ja toisia auttava. Muiden menestyksestä ei oltu kateellisia eikä sitä vähätelty. Yleinen ajatusmalli tuntui olevan se, että tarpeeksi yrittämällä minäkin voin menestyä noin hyvin, valottaa Mönkkönen.

Edupoint on Tampereen teknillisen yliopiston Porin laitoksen täydennyskoulutuskeskus, jossa Mönkkönen aloitti maaliskuussa Anna-Maria Moisio-Varpelan vanhempainvapaan sijaisena.

Edupointin päätuotteet ovat kaksi johtajakoulutusohjelmaa. JOKO on esimiehille, päälliköille ja organisaatioiden avainhenkilöille tarkoitettu lukuvuoden kestävä johtamiskoulutusohjelma. General Executive MBA puolestaan on ylemmän johdon kaksi- ja puolivuotinen koulutus. Jotkut käyvät ensin JOKO:n ja jatkavat myöhemmin MBA-koulutukseen. Osallistujat tulevat eri aloilta ja ryhmäkoot pidetään maltillisina. 

Kova kokemus koulutuksesta

-Vaikka hyppäsin niin sanotusti liikkuvaan junaan, niin sekä yliopistokeskuksen tuttu ympäristö että tutut ihmiset pehmensivät työn aloitusta, kertoo kahdeksan vuotta Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä työskennellyt Mönkkönen.

Mönkkösellä on pitkä kokemus yliopistolta ja koulutuspuolelta. Hän on toiminut muun muassa tutkijana, projektipäällikkönä ja suunnittelijana. Viimeisimmässä pestissään hän vastasi Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön kansainvälisistä asioista. Koulutukseltaan Mönkkönen on kauppatieteiden maisteri.

Uudessa tehtävässä Mönkkönen vastaa täydennyskoulutustoiminnan järjestämisestä.

-Työni sisältää koulutusten suunnittelua ja ideointia, tuotevalikoiman kehittämistä sekä koulutusten markkinointia ja asiakassuhteiden kehittämistä, hän kertoo. 

Liikkuva juna kulkee kesälläkin

Vaikka Edupoint hiljenee kesällä, aktiivinen Mönkkönen käärii hihansa työn merkeissä myös silloin.

-Muutaman lomapäiväni käytän heinäkuussa jazzeilla ja veneillen, mutta kesä taitaa kulua pääasiassa tulevia koulutuksia järjestellen, Mönkkönen naurahtaa.

Seuraava eMBA-koulutus starttaa syksyllä 2017 ja sen järjestelyt työllistävät jo nyt. Vielä ajankohtaisempi on JOKO-koulutus, joka alkaa ensi syksynä. Sen ilmoittautumisaika on käynnissä parhaillaan ja päättyy elokuun lopussa. Edupointin väki on ilahtuneena todennut, että viime aikoina myös kysyntä yritysten räätälöidyille koulutuksille on vilkastunut.