28.09.2010 12:00
Ensimmäinen vuoden alumni on ylpeästi yliopistokeskuksen kasvatti
Tutkijoiden yönä 2010 julkistettiin Porin yliopistokeskuksen ensimmäinen Vuoden alumni. Kunnian sai Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikön kasvatti Ella Marttila.
Marttila aloitti opintonsa yliopistokeskuksessa vuonna 2001 pääaineenaan laskentatoimi. Vuosi oli ensimmäinen, jolloin Porin yliopistokeskuksessa oli ylioppilaspohjainen sisäänotto kauppatieteilijöille.
Alkujaan äetsäläinen Marttila ei varsinaisesti suunnitellut muuttoa Poriin, vaan päätyi länsirannikolle omien sanojensa mukaan vahingossa: samalla pääsykokeella oli mahdollista hakea useaan kaupunkiin, ja ovet sattuivat avautumaan Poriin.
Opiskeluaikaansa yliopistokeskuksessa Marttila muistelee lämmöllä.
- Meillä oli tosi kivaa. Vaikka opiskelijaelämä oli lapsen kengissä nykyiseen menoon verrattuna, meillä oli tiivis ja aktiivinen ydinporukka. Positiivista Porissa opiskelussa oli myös opintojen nopea eteneminen.
Nykyään Marttila työskentelee Porin kaupungin talouspalveluissa controllerina. Opiskeluaikanaan hän oli aktiivisesti mukana ainejärjestötoiminnassa, ja järjestötoiminta on edelleen tärkeässä osassa vapaa-aikaa. Tällä hetkellä hän vaikuttaa muun muassa Nuorkauppakamarissa. Lisäksi harrastuksiin kuuluu golf ja muu liikuntaa.
Marttilan mies muutti perästä päin Porin seudulle ja työskentelee tätä nykyä Ulvilassa, josta pariskunta osti puolitoista vuotta sitten omakotitalon.
- Toistaiseksi olemme asettuneet Satakuntaan ja viihdymme täällä mainiosti, vaikka tulevaisuus onkin vielä avoinna ja suunnitelmia tehdään tilannekohtaisesti, fiiliksen mukaan, Ella Marttila kertoo pariskunnan elämästä.
Aktiivinen alumnitoiminta vahvistaa yliopistokaupungin leimaa
Alumnitoiminnan alkaminen Porin yliopistokeskuksessa on Marttilan mielestä hieno juttu.
- Järjestäytynyt alumnitoiminta kokoaa yhteen todellisen opiskelijayhteisömme. Vaikka yliopistokeskuksessa opiskelleet ovatkin tervetulleita emoyliopistojen alumnitapaamisiin, ei toisella paikkakunnalla opiskelleisiin kollegoihin ole samanlaista yhteyttä kuin yliopistokeskuksen poikkitieteelliseen opiskelijayhteisöön. Alumniverkosto tuntuu itselle tärkeältä, ja järjestäytynyt toiminta yhdistää myös ne valmistuneet joiden tie on valmistumisen myötä vienyt pois Porista.
Marttila kokee, että myös yliopistokeskuksen nykyiset opiskelijat voivat hyötyä alumnitoiminnasta.
- Alumnit voisivat esimerkiksi välittää tietoa työpaikoillaan avautuvista harjoittelumahdollisuuksista sekä käydä kertomassa työnkuvastaan vaikkapa rekrypäivillä tai luennoimassa asiantuntijuusalueestaan jonkin kurssin osana, tuore Vuoden alumni ideoi.
Marttila on vilpittömän iloinen Porissa ja Puuvillassa vuosikymmenen aikana tapahtuneesta positiivisesta muutoksesta ja toivoo sen edelleen jakuvan.
- Yliopistokeskus on silmin nähden elävöittänyt Poria. Tarvitaan edelleen lisää uusia avauksia ja monitieteistä yhteistyötä, jotta pystymme erottumaan isoista yliopistoista joilla on pitkät perinteet ja vahva asema. Tämä on ensisijaisen tärkeää sekä yliopistokeskuksen että Porin tulevaisuudelle.
Teksti: Anna Vuorinen