<< Takaisin lehden etusivulle

Päätymiseni opiskelijaksi Poriin ei ollut itsestäänselvyys, mutta tuskin sattumaakaan.

Peruskoulussa pidin historian oppiaineesta paljon, koska se oli mielestäni todella kiinnostavaa ja jo yläkouluiässä harkitsin historian yliopisto-opintoja lukion jälkeen. Lukiossamme järjestettiin vuosittain ammatinvalintapäivä, jolloin vanhat lukiomme oppilaat kävivät esittelemässä nykyisiä opinahjojaan. Yhtenä noista ammatinvalintapäivistä minulle syttyi lamppu: Minusta tulee kulttuurituottaja! Abikeväänä hain ja pääsin opiskelemaan kulttuurituottajaksi. Niistä opinnoista valmistuin 2011.

Viimeistä kulttuurituottajaopintojen harjoittelujaksoa päädyin suorittamaan erääseen kulttuurihistorialliseen museoon. Silloin syttyi uusi lamppu, ja samoin vanha into historiaa kohtaan. Harjoittelujakson jälkeen jäin kyseiseen museoon hanketyöntekijäksi kokopäivätöihin.

Vuosien varrella tein töitä mm. parissa eri museossa, paikallislehdessä ja kulttuurialan järjestöissä. Museokärpänen oli kuitenkin purrut syvälle. Tiesin, että päästäkseni kunnolla alalle, minun pitäisi opiskella ylempi korkeakoulututkinto.

Sitten eräänä alkuvuoden päivänä 2014 isäni lähetti tekstarin, jonka liitteenä oli kuva Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman maisteriopintojen erillishaun mainoksesta. Ärtyneenä vastasin, että enhän minä voi hakea tuonne AMK:n papereilla. Kävi kuitenkin ilmi, että pystyinpäs! Hakupapereiden sisäänlaiton jälkeen alkoi piinaava odotus ja jännitys.

Muistan päivän, jolloin ilmoitettiin koulutusohjelmaan sisäänpääseet. Luettuani valintatulokset käteni alkoivat täristä. Samaisen vuoden syksyllä aloitin opinnot Porissa. Olen tehnyt 11.9.2014 Facebook -päivityksen, jossa totean: “Havahduin muistelemaan, että yläasteen lopulla, noin 10 vuotta sitten, olin sitä mieltä, että lukion jälkeen lähden opiskelemaan historiaa. -- Tällä viikolla huomaan kuitenkin istuvani sellaisilla kursseilla kuten Menneisyys tutkimuskohteena ja Kulttuuriperinnön peruskurssi. Kummasti ne ympyrät vaan sulkeutuu...”

Filosofian maisteriksi valmistumisen jälkeen olen työskennellyt kunta-alalla. Olen päässyt tekemään sanalla sanoen siistejä juttuja, kuten suunnitellut ja toteuttanut kulttuuriperintöpainotteisen kotiseuturetken yläkoululaisille, koostanut kulttuurikasvatussuunnitelman, luonut asiakkaille uusia museopedagogisia elämyksiä sekä viestinyt ja tiedottanut. Mutta - en ole vieläkään valmis, läheskään.

Tiedonjano ja kehittymisenhalu tuntuvat kasvavan tietyin väliajoin niin suureksi, että pian on taas pakko opiskella. Lapsena olin sitä mieltä, että isona minusta tulee opettaja. Luulenpa, että se seuraava kaari alkaa ensi syksynä.

Kirsi Leimu
Kirjoittaja työskentelee museoassistenttina Tuusulan museon museokohteissa.

Kuva: Susanna Hemmilä-Peltonen