<< Takaisin

​​​​​​​Palaan ajatuksissani vuoteen 2006. Olin työskennellyt sosionomiksi valmistumiseni jälkeen päihdekuntoutuksen parissa jokusen vuoden ja paluu opiskelijaksi houkutteli jälleen. Sosiaaliala tuntui omalta, siitäkin huolimatta, että lukion jälkeen minusta piti tulla ruotsin ja saksan kielen opettaja. Mieli kuitenkin muuttui ja sosiaaliala veti jostain selittämättömästä syystä puoleensa ja pääsin onnekseni opiskelemaan sosionomiksi Lahteen. Jo opintojen alkuvaiheessa vahvistui tunne, että oikealla alalla ollaan. ”Tämä on mun juttu.”

Muutama vuosi työelämässä sai kuitenkin jälleen pohtimaan jatko-opiskelua. Halusin oppia lisää ja saada sosiaalialalta sellaisen koulutuksen, joka edistäisi myös työuralla etenemistä. Asuin Kankaanpäässä ja onnekseni kaipaamaani koulutusta järjestettiin lähellä, Porin yliopistokeskuksessa. Laitoin hakupaperit Porin yksikön Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan, sosiaalityön opintoihin. Pääsykokeiden jälkeen jännitettiin, kuinka käy.

Hyvinhän siinä kävi. Onnea olikin tuona vuoden 2006 kesänä tuplasti. Kaksi positiivista uutista lähes yhtä aikaa: nyt jo 13-vuotias tyttäreni ilmoitti tulostaan, ja ovet yliopisto-opintoihin avautuivat. Sain myös työpaikan kanssa opintojärjestelyt sujumaan ja niin sitä vain oltiin yhtä aikaa opiskelija, työntekijä ja tuleva äiti. Opiskelu pienen lapsen äitinä, työn ohessa ei ollut elämää helpoimmasta päästä, mutta siitäkin selvittiin.

Opiskelujen ohessa vaihdoin välillä työpaikkaa, mutta palasin lopulta juurilleni päihdekuntoutuksen pariin. Päihdetyö oli aina tuntunut riittävän haastavalta, ja ihmisten auttaminen elämässä eteenpäin jos mikä on palkitsevaa. Haasteita riitti ja lopulta työskentelin johtajana paikassa, josta työurani sosiaalialla oli alkanut kesätöiden merkeissä.

Politiikka tuli mukaan kuvioihin vuonna 2012, jolloin olin ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Vaalit menivät hyvin ja tulin valituksi Kankaanpään kaupunginvaltuustoon. Vuonna 2017 sama toistui. Kaksi vuotta olin myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Vuonna 2019 olin ehdolla elämäni ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa pitkällisen harkinnan jälkeen. Mikään itsestäänselvyys ehdolle lähteminen ei minulle ollut. 14.4.2019 olleet vaalit olivat elämäni suurin käännekohta, kun tulin valituksi eduskuntaan, kansamme edustajaksi. Joskus mahdottomalta tuntuvasta voi tulla mahdollista.

Alku kansanedustajana ei ole ollut helpoimmasta päästä. Tämän ensimmäisen edustajavuoden voi sanoa olleen täynnä poliittisia käännekohtia ja myllerryksiä. Pääministerin ero, hallitusten vaihtuminen, Al Hol -kohu - ja lopulta meidät haastoi virus nimeltään COVID-19, tutummin korona. Tässä vaiheessa voidaan jo todeta, että lopun istuntokauden ohjelma on pitkälti tämän epidemian jälkiseuraamusten korjaamista. Sellainen koronakausi siis.

Paljon on tapahtunut vuoden 2006 jälkeen. Eipä sitä Porin opintojen aikana tullut pieneen mieleenkään, missä vuonna 2020 työskentelen. Tämä olkoonkin viesti sinulle: ”Usko itseesi, tee lujasti töitä, äläkä koskaan lakkaa haaveilemasta.” Kaikki on mahdollista.

Heidi Viljanen
kansanedustaja, YTM (valmistunut Tampereen yliopiston Porin yksiköstä v. 2010)

Kuva: Eduskunta