<< Takaisin

- Musta tuli insinööri, koska on kiva piirrellä viivoja kartalle ja humanisti, koska käsiteltävät aiheet ovat kiinnostavampia ja tykkään kyseenalaistaa.

Näin oman opintopolkunsa tiivistää digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelman maisemantutkimuksen oppiaineesta filosofian maisteriksi valmistuva Maria Kirveslahti. Hänen pro gradu -tutkielmansa ”Kokemuksellisen paikkatiedon maisema. Vesikansan kauniiden paikkojen kertomana” on osa maisemantutkimuksen Vesikansa-hanketta, jossa tutkittiin porilaisten suhtautumista Kokemäenjokeen ja sen ranta-alueisiin. Kirveslahti onnistuu yhdistämään opinnäytteessään aiemman insinööritutkintonsa tuoman osaamisen humanistiseen tutkimukseen.

Luonnikas polku insinööristä humanistiksi

Maria Kirveslahti kuvaa aiempaa miljöösuunnittelijan (insinööri AMK) tutkintoaan leikkisästi kevytinsinööriksi siinä mielessä, että matemaattisia opintoja sisältyi tutkintoon aika vähän. Itseasiassa jokseenkin ironisesti hän käytti pro gradussaan huomattavasti enemmän matemaattisia taitoja kuin aikanaan insinöörilopputyössään.

- Olen tehnyt vuosia töitä insinööritoimistossa, joten sinänsä hyppy humanistiksi pääasiassa teknillisluonnontieteellisestä kuplasta on jonkinlainen. Näemmä musta tulikin kuitenkin jotenkin enemmän insinööri. Ehkä mun insinööriys tulee parhaiten vastaan siinä, että suosin muita työvälineitä kuin Wordiä, mikä taitaa olla humanistille mieluisin.

Valmistuttuaan ammattikorkeakoulusta Kirveslahti kaipasi lisäopintoja, muttei löytänyt teknisen puolen tarjonnasta mitään tarpeeksi mielekästä, eikä alusta aloittaminen inspiroinut. Maisemantutkimus oli pohdituttanut jo aikaisemmin, mutta vasta vuosien jälkeen maisteriopinnot humanistisessa tiedekunnassa toteutuivat.

Ei koulua vaan tutkimushanketta varten

Kun maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen keskusteli kaikkien uusien maisteriopiskelijoiden kanssa graduaiheista, ilmi tuli tarve paikkatietokyselyn ja karttojen tekijälle. Kirveslahdella ei ollut ”mitään käryä koko touhusta” eikä unelmatutkimuskohteita, mutta karttatyöskentelyn pariin hän ikävöi. Tarpeet kohtasivat ja Kirveslahdesta tuli osa Vesikansa-hanketta.

- Mua vähän kammoksutti ajatus, että gradulla olisi jotain muuta merkitystä kuin valmistuminen. Ajattelin, ettei sen tarvitse hyödyttää tai palvella muuten kuin osoittamalla, että saan tehtyä tutkimuksen.

Hänen pro gradu -tutkielmansa tarkastelee, millä tavalla maisema välittyy kokemuksellisen paikkatiedon kautta ja miten tätä kvantitatiivisena pidettyä tietoa voidaan maisemantutkimuksessa hyödyntää. Tutkimusmenetelminä Kirveslahti käytti pääasiassa kvantitatiivisia menetelmiä: sisällön erittelyä, ruudukointia, ristiintaulukointia ja tilastollisia menetelmiä.

Loppupäätelmänä on, että menetelmän avulla voi saada tietoa jaetuista maiseman yleispiirteistä. Maisemasta ei voi mitenkään saada kattavaa kuvaa vain tällä metodilla, vaan erilaisia metodeja ja näkökulmia tulee yhdistellä, kuten tavallisesti tehdäänkin.

Peräänantamaton ja realistinen suhtautuminen lopputyöhön

Kirveslahti kuvailee työtapaansa sitkeäksi ongelmanratkaisuksi. Gradun tekeminen saatavissa olevilla aineksilla vertautuu prosessina sudokun täyttämiseen. Pakkomielteinen ongelmien ratkominen takaa kuitenkin sen, ettei lopputulokseen päädytä välttämättä helpoimmalla tavalla. Jääräpäisesti yritetään, kunnes onnistutaan.

Kokonaisvaltaisesta tutkimusotteesta kertoo se, että opinnäytteellä on oma biisi. Draama-Helmin kappale ”Neurootikko joessa” kuvaa Kirveslahden mukaan hyvin gradun kirjoittamista ja sopii joellisuutensa ja neuroottisuutensa puolesta teemaan.

- Taisin tajuta biisin sopivuuden jo ennen kuin olin kirjoittanut riviäkään. Se kannusti pysymään tässä aiheessa epäilystenkin herätessä.

Tutustu Vesikansa-hankkeen julkaisuun >>

Kuuntele graduntekijän voimabiisi Draama-Helmi - ”Neurootikko joessa” >>

Teksti: Jyri Luonila
Kuva: Otto Harju