15.04.2019 09:18
Toimelias kymmenvuotias
Porin ylioppilasteatteri viettää tänä vuonna tasakymmensynttäreitä. Teatterin virallisesta rekisteröimisestä yhdistykseksi tuli helmikuussa kuluneeksi kymmenen vuotta.
Porin ylioppilasteatterin toiminta alkoi tarkalleen ottaen jo vuonna 2008, mutta yhdistys rekisteröitiin virallisesti helmikuussa 2009. Siksi kymmenvuotias pitää juhlansa tänä vuonna.
Ylioppilasteatterin juhlavuoden aloitti maalis-huhtikuun vaihteessa esitetty Runar Schildtin Noitametsä-novellin näyttämödramatisointi.
-Kyseessä oli novellin suomenkielinen kantaesitys, joka vieraili myös valtakunnallisilla ylioppilasteatterifestivaaleilla Lappeenrannassa huhtikuun puolivälissä, Porin ylioppilasteatterin puheenjohtaja Teemu Virhiä kertoo.
Harrastajissa myös muita kuin opiskelijoita
Toimintansa alussa Porin ylioppilasteatteri liittyi tiiviisti yhteen yliopistokeskuksen ja Ylioppilasyhdistys Pointer ry:n kanssa. Jäsenistö muodostui ensimmäisinä vuosina pääasiassa yliopistokeskuksen opiskelija-aktiiveista. Sittemmin toimintaan on tullut mukaan paljon muistakin eri taustoista ponnistavia harrastajia, kun tieto toiminnasta on saavuttanut ihmiset laajemmin.
- Jäsenpohjan muutos on ollut vuosien mittaan melko suuri, jos ajattelee yliopistokeskusta ja ylioppilasteatteria. Opiskelijoita on silti edelleen paljon sekä yliopistokeskukselta että Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Monet ovat myös työelämässä tai muuten oppilaitosten ulkopuolelta tulevia, Virhiä kommentoi.
Aktiivista ja omannäköistä toimintaa
Porin ylioppilasteatteri hyväksyttiin Ylioppilasteatteriliitto Syty ry:n jäseneksi vuonna 2010. Siitä lähtien porilaiset ovat osallistuneet vuosittaisille ylioppilasteatterifestivaaleille eri puolilla Suomea. Festivaali on järjestetty myös Porissa vuonna 2017, ja järjestelyt saivat runsaasti kiitosta muilta ylioppilasteattereilta.
Kymmeneen toimintavuoteen on mahtunut paljon muutakin. Lähes joka vuosi on tuotettu ainakin kaksi ensi-iltaa ja lisäksi erilaisia pienempiä tuotantoja. Improvisaatioryhmä Kosminen Karuselli on toiminut ylioppilasteatterissa vuodesta 2013 ja tuonut yleisön nähtäville monia erilaisia konsepteja, muun muassa pitkän improvisoidun näytelmän ja kesäteatteria.
Koko toiminnan ajan on ollut tärkeää, että teatterin jäsenet pääsevät itse tekemään ja kokeilemaan. Tämä näkyi esimerkiksi vuosina 2014 ja 2018 tuotettuina usean pienoisnäytelmän kokonaisuuksina, joissa kaikki tehtiin itse näytelmien käsikirjoituksesta ja ohjauksesta alkaen.
Aktiivisista toimintavuosista huolimatta Porin ylioppilasteatteri on edelleen vailla omaa tilaa. Esityksiä on pidetty useissa eri paikoissa Porin keskustan alueella.
- Esitystilojen suhteen olemme tehneet paljon yhteistyötä Kulttuuritalo Annankatu 6:n eli Anniksen ja Rakastajat-teatterin kanssa. Viime vuosina esityksiä on pidetty erityisesti Studio Hilkassa, Virhiä mainitsee.
Teatterin juhlavuosi jatkuu toukokuussa jäsenistölle järjestettävillä vuosijuhlilla. Toukokuulle on suunnitteilla myös osallistuminen myös Viikkarin kyläjuhlaan.
- Syksyllä Porin ylioppilasteatteri esittää juhlavuosinäytelmän, jonka ohjaa Anne Rinnetmäki. Pyrkimys on toki myös pitää teatteria koko vuoden esillä eri yhteyksissä, Virhiä kertoo.
Tulevaisuudessa Porin ylioppilasteatteri haluaa edelleen tehdä taiteellisesti kunnianhimoista harrastajateatteria, jossa jäsenet saavat mahdollisuuden jatkuvasti kehittää itseään teatterintekijöinä ja yleisö mahdollisuuden nähdä ilmaisullisesti ja sisällöllisesti kiinnostavia esityksiä.
Teksti ja kuva: Maria Ojanen