<< Takaisin lehden etusivulle

Koulutuksen kansainvälinenkin kilpailu on kovaa – maailmanlaajuinen MOOC-jaksojen tarjonta, esimerkiksi mahdollisuus opiskella konenäköä tai vaikkapa gourmetkokkausta, on jokaisella muutaman klikkauksen päässä verkossa odottamassa.

Porin yliopistokeskus on edelläkävijänä viitoittanut koulutuksen uudistuksia jo yli 30 vuoden ajan. Diplomi-insinöörejä on koulutettu Porissa jo vuodesta 1987 alkaen ja nykyisellään Johtamisen ja tietotekniikan DI-tutkinto-ohjelma tarjoaa vuosittain 60 maisteriopiskelijalle mahdollisuuden työn ohessa opiskeluun. Tätä kansallisesti uniikkia yhdistelmää on ollut mahdollista opiskella verkkopainotteisesti jo useamman vuoden ajan.

Verkkopainotteisuus merkitsee suunniteltuja kuukausittaisia lähipäiviä verkko-opintojen tukena. Monipuoliset opetusteknologiat laadukkaasti sovellettuina mahdollistavat itsenäisen opiskelun jaksoja ja samalla tuovat joustavuutta, jota päivä- ja reissutöissään käyvät aikuisopiskelijat suuresti arvostavat.

Onko siis opiskelu muuttumassa itsenäiseksi yksinopiskeluksi, missä opiskellaan silloin ja siellä missä kukin parhaiten näkee tarpeelliseksi? Lyhyesti sanottuna: ei. Huolimatta teknologian kiihkeästä kehityksestä ja työelämän myllerryksestä, ihmisen tavat oppia eivät ole juurikaan muuttuneet. Oppiminen syntyy usein vuorovaikutuksesta: oppijoiden keskinäisestä sekä opettajan ja opiskelijan välisestä vuorovaikutuksesta. On myös tutkimusnäyttöä siitä, että opettajan sopivalla ohjauksella syntyvät parhaat oppimistulokset.

Näyttää myös siltä, että vain edistyneillä ja riittävän pohjaosaamisen omaavilla oppijoilla on kyky edetä itsenäisesti opinnoissaan. Tätä tukevat myös havaintomme Johtamisen ja tietotekniikan maisterikoulutuksesta: opettaja on merkittävä oppimisen mahdollistaja. Rajoitettu vapaus paikasta ja ajasta tehostaa verkko-oppimista. Paikkariippumattomuus on siinä sisäänrakennettua, mutta vuorovaikutteisuus ei. Vuorovaikutuksen toteutuminen edellyttää esimerkiksi interaktiivisia videoita, aktivointitehtäviä ja virtuaaliympäristön ohjattuja pienryhmäharjoitteita.

Kyse ei siis ole paluusta entiseen, vaan teknologian suomien mahdollisuuksien neuvokkaasta hyödyntämisestä. Itse asiassa teknologian kehityksen poluilla otetaan usein harha-askeleita ja kokeillaan erinäisiä umpiperiä, kunnes kokemuksen myötä löydetään sopivat tavat hyödyntää teknologiaa. Verkkopedagogiikan rooli korostuu entistä enemmän, kun opettajat rakentavat oppimista tukevia harjoituksia ja oppimissisältöjä. Opettajan ammattitaidon osaamisvaatimus muuntuu ajassa: oppimiskokemuksen dynamiikka on verkossa erilainen kuin luokkahuoneessa.

Uskon vahvasti siihen, että opimme soveltamaan teknologioita verkko-oppimisessa kuten mobiililaitteissakin siirryimme aikanaan sujuvasti näppäimistöistä kosketusnäyttöihin – muutaman mutkan kautta.

Marko Seppänen, professori
Johtamisen ja talouden tiedekunnan koulutusvaradekaani
Tampereen yliopisto

Kuva: Mika Kanerva/Tampereen yliopiston kuvapankki