Pääkirjoitus | 16.06.2020 12:00
Koronan koettelemat
Koronapandemia muutti elämämme kertaheitolla. Keväällä 2020 olemme eläneet poikkeusoloissa. Rajat, oppilaitokset, teatterit, ravintolat, kahvilat, liikuntapaikat ja kirjastot suljettiin. Liikkumis- ja kokoontumisvapauttamme on rajoitettu ja kaikki kynnelle kykenevät ovat siirtyneet etätöihin ja -opintoihin.
Olemme osoittautuneet notkeiksi ja ketteriksi. Yliopisto-opettajat siirsivät koko kevään opetuksen verkkoon muutamissa päivissä kouluttautuen samalla verkkopedagogiikan saloihin. Kokoukset ja päätösten teko ovat toimineet hämmästyttävän jouheasti Teamisissa ja Zoomissa. Jopa kahvittelu työkavereiden kanssa on onnistunut verkossa.
Pendelöivänä opettajana työmatkani on lyhentynyt 111 kilometristä 11 metriin. Se on tuonut lisää aikaa. Lisäaika ei kuitenkaan ole merkinnyt lisääntynyttä vapaa-aikaa, vaan pikemminkin pidentyneitä työpäiviä. Tätä kirjoittaessani alkaa yhdestoista etätyöviikko. Yliopisto-opettajana olen toki tottunut tekemään töitä muuallakin kuin työnantajan tarjoamassa työhuoneessa, mutta pakko tekee tästä tilanteesta erilaisen. Huomaan, että töihin tarttuminen on työläämpää kuin vielä pari viikkoa sitten, keskittyminen herpaantuu ja ajatus hapuilee. Intensiivinen etätyö ja eristäytyminen alkavat painaa.
Samanlaisia tuntoja on varmasti myös opiskelijoilla. Opiskelijoiden huolista suurin tuskin on opetuksen siirtyminen verkkoon koronan myötä, sillä suuri osa heistä on tottunut etäopiskeluun. Huolta tuottanee opintojen eteneminen ja jaksaminen poikkeusoloissa. Monien kohdalla harjoittelujakso on ehkä jouduttu perumaan tai se toteutetaan keinoin, jotka eivät vastaa sitä kokemusta, jonka harjoittelu normaalioloissa olisi tarjonnut. Moni opinnäytetyötään tekevä on joutunut miettimään aineistonkeruunsa ja koko tutkimusasetelmansa uudelleen, kun lähikontakteja tulee välttää. Opinnot ovat saattaneet hidastua tai joutua toistaiseksi hyllylle, kun kumppanikin on kotona etätöissä, lapset etäkoulussa tai kotihoidossa ja riskiryhmään kuuluvien vanhempien ja muiden sukulaisten ruoka- ja lääkehuollosta on huolehdittava. Lisäksi mieltä kalvaa läheisten ja itsen sairastumisen uhka. Toimeentulo ja valmistumisen jälkeinen asema työmarkkinoilla askarruttaa opiskelijoita normaalioloissakin, saatikka korona-aikaan.
Koronan taloudelliset vaikutukset ovat suuret ja pitkäkestoiset. Kesätyöt ja -tienestit ovat monelta tänä vuonna menneet koronan myötä. Uutisten ja ajankohtaisohjelmien päivittäiset spekulaatiot taantumasta luovat synkkää kuvaa koronan jälkeisestä tulevaisuudesta. Ei siis ihme, jos siirtymä koulutuksesta työelämään huolettaa.
Tutkimustietoa opiskelijoiden korona-ajan tunnoista ja pärjäämisen keinoista meillä ei vielä ole. Sen kuitenkin tutkimusten valossa tiedämme, että korkeakoulutuksen omaavat nuoret ja vähän vanhemmatkin ovat muita paremmassa asemassa työmarkkinoilla. Taantumat näkyvät työllistymiskehityksen heikkenemisenä kaikilla koulutustasoilla, mutta kokemus on osoittanut, että korkeakoulutuksen turvin asema työmarkkinoilla on helpompi saavuttaa myös vaikeina aikoina.
Porin yliopistokeskuksella, siellä toimivilla emoyliopistoilla, opettajilla ja tutkijoilla on tärkeä tehtävä tulevaisuudenuskon luojina. Tehtävämme on kouluttaa ihmisiä, jotka pärjäävät monimutkaistuvassa ja alati muuttuvassa maailmassa. Ihmisiä, jotka näkevät yhteiskunnan, kulttuurin, talouden ja tekniikan väliset suhteet ja niiden tarjoamat mahdollisuudet. Ihmisiä, jotka ymmärtävät menneen merkityksen nykyisyydessä ja vaikutuksen tulevaan. Ihmisiä, jotka uskovat omiin kykyihinsä ja tulevaisuuteensa koronasta huolimatta.
Eriikka Oinonen
Sosiologian dosentti, yliopistonlehtori, Tampereen yliopiston Porin yksikön yhteiskuntatieteiden koordinaattori