Säikeitä 2024 | 23.05.2025 09:00
Opiskelijat elävöittävät kaupunkia
Porissa opiskelijat ovat näkyvä ja tärkeä osa kaupungin elämää. Opiskelijajärjestöt rikastuttavat paikallista kulttuuria, edistävät taloutta ja tekevät monipuolista yhteistyötä alueen yritysten kanssa. Opiskelijat ovat tämänkin alueen tulevaisuus, ja yhteisvoimin siitä voidaan rakentaa ennennäkemättömän valoisa.
Opiskelijan tunnistaa helpoiten haalareista. Täällä Porin yliopistokeskuksella haalareita on peräti viidenlaisia. Satakunnan ammattikorkeakoulun puolelta värejä löytyy vielä enemmän. Eniten näkyvyyttä opiskelijat univormuineen saavatkin aina vapun aikaan. Silloin Porissakin kadut, puistot, ravitsemusliikkeet ja hetkittäin jopa Kokemäenjoki täyttyvät haalareiden värikirjosta kokonaisen viikon ajaksi. Opiskelijoilla on tärkeä rooli myös kaupungin juhlallisuuksissa, sillä sadat ihmiset kokoontuvat joka vuosi Raatihuoneenpuistoon seuraamaan Satakunnan karhun pesua ja painamaan yhdessä valkolakit päihinsä.
Opiskelijatapahtumia järjestetään lukuvuoden aikana kuitenkin joka ikinen viikko. Juhlivat opiskelijat ovatkin merkittävä asiakaskunta useille alueen yrityksille, kuten yökerhoille, baareille, muille ravitsemusliikkeille ja erilaisille tapahtumatiloille. Porissa on noin 7000 opiskelijaa, eli lähes kymmenesosa kaupungin kokonaisväkiluvusta. Jokainen aamuyöllä kotiin könyävä haalarisankari on siis merkki elinvoimaisesta kaupungista.
Kaikkiin opiskelijarientoihin ei silti liity biletys, alkoholi tai edes ne haalarit. Opiskelijajärjestöt tuottavat monia kulttuuritapahtumia, usein yhteistyössä kaupungin eri kulttuuritoimijoiden kanssa. Vuonna 2024 järjestettiin ensimmäistä kertaa Kulttuuriappro, joka toteutettiin kolmen eri opiskelijajärjestön, Porin kaupungin ja Rakastajat-teatterin yhteistyönä. Tällaiset kulttuuritapahtumat ovat omiaan tutustuttamaan opiskelijoita Porin kulttuuritoimintaan, mikä osaltaan myös auttaa sitouttamaan heitä kaupunkiin.
Vuoden aikana järjestetään myös useita liikunta- ja urheilutapahtumia, kuten erilaisia lajikokeiluita sekä Porin yliopistokeskuksen opiskelijoiden ja Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välisiä otteluita muun muassa jalkapallossa, pesäpallossa ja soudussa. Opiskelijat ovat myös vapaa-ajallaan aktiivisia käyttämään kaupungin liikuntapalveluita. Porin ylioppilasyhdistys Pointer ry tukee yliopistokeskuksen opiskelijoiden liikkumista rahallisesti, ja viime vuonna esimerkiksi kuntosalin laskut olivat moninkertaiset aiempaan verrattuna.
Lisäksi opiskelijat järjestävät yhdessä yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa erilaisia työelämä- ja vaikuttamistapahtumia, kuten rekrymessuja, urainfoja ja vaalipaneeleita. Yhteistyötä tehdään myös kurssitehtävissä ja pro gradu -töissä. Pointer ry:n tavoitteena onkin saada potentiaaliset työnantajatahot mukaan opiskelijoiden elämään aiempaa tiiviimmin heti opintojen alusta asti. Erilaiset projektit, pro gradu -toimeksiannot ja varsinkin kesätyöpaikat ja niistä syntyvät pidemmät työsuhteet ovat avainasemassa siinä, että korkeakoulutetut osaajat jäävät opintojensa jälkeen Poriin.
Nyt onkin hyvä aika kohdata katse tulevaisuuteen. Opiskelijaelämä vaikuttaa olevan murroksessa: perinteiset opiskelijatapahtumat eivät enää samalla tavalla vedä uusia opiskelijoita. Heitä kiinnostaa liikunta, hyvinvointi ja työnteko, joka heikentyneiden tukien takia on monille pakollista täyspäiväisenkin opiskelun ohella. Mielenkiintoista on nähdä, miten Porissa vastataan muutokseen.