Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari... vai sittenkään mikään näistä?
Ennen yhdeksän vuoden ikää Marko Marila, nykyisin filosofian tohtori, oli suorittanut ensimmäiset arkeologiset kaivauksensa, kuratoinut näyttelyn, ja tienannut myyden sinne pääsylippuja.
Paitsi arkeologi, Marko Marila on filosofinen tutkija ja taiteilija. Millainen soppa näistä syntyy?
Tänä vuonna Turun yliopiston Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelmassa Pori Laboratory of Playssa (PLoP) aloittanut erikoistutkija ja hankehakemusmoottori myös ohjaa ja opettaa työssään. Marila on huumorintajuinen, rauhallinen teoreettisfilosofinen ajattelija ja pohtiva keskustelija.
-A creative archaeologist and educator, Marila pyörittelee.
Leikillään
Leikissä Marilaa kiinnostaa liikkeen merkitys, sen tutkiminen ja hyödyntäminen tutkimuksessa. Marila tuo taiteellista näkökulmaa leikillisyyden ja pelilillisyyden tutkimiseen, ja valelee itse tutkimusprosesseja liikkellä, luovuudella, leikillisyydellä ja spekulatiivisuudella.
Taiteeseensa Marila taasen yhdistää historiaa.
- Tutkimuksen, kuin taiteenkaan, tekeminen ei saa olla liian vakavaa ja kaavoihin kangistunutta ja akateemisessakin maailmassa pitäisi pystyä pyhittämään aikaa myös päämäärättömyydelle, Marila hymähtää pohdiskellen.
Supertyökalu
Kaksi käännekohtaa Marilan aikajanalta pomppaa esiin. Kotoa rakkaasta hevosmaailmasta lähteminen oli sysäys akateemiseen puroon solahtamiselle, kun taas post doc -tutkimus meriarkeologiasta kirkasti käsityksen tutkijan taidoista supertyökaluna.
Ennen kaikkea Marila onkin tutkija. Akateemisesta maailmasta filosofioineen ja tieteenteorioineen tuli Marilan ajatusten koti, vastapaino hevosalan fyysisyyteen ja hetkessä elämiseen.
- Kun on tutkijan taidot, voi ottaa uuden asian, oppia siitä tosi nopeasti paljon uutta, mennä osaksi uutta yhteisöä ja oikeasti saada asioita aikaan, tehdä asioita joilla on merkitystä, puristaa Marila esille tutkijuuden väkevyyden.
Marila rakensi Helsingin yliopistolle aivan uudenlaisen meriarkeologian verkko-opetustyökalun nostaen esille alan moninaisuutta ja kansainvälisyyttä. Tämä lyhyessä ajassa tiiviisti työstetty post doc -työ - kertaakaan veteen pulahtamatta - oli henkeäsalpaava kokemus.
Kiiltokuvan kääntöpuoleksi voitaneen laskea porilaisesta näkökulmasta katsottuna Marilan raumalaisuus. Lapsuudenkodin takapihalla Raumalla on pidetty myös se ensimmäinen näyttely.
Tällä hetkellä Marilalla on työn alla muun muassa kulttuuriperinnön tutkimuksen professori Anna Sivulan kanssa hanke, jossa pohdittaisiin luovaa saattohoitoa kulttuuriperinnölle.
Marilan ja äänisuunnittelija Tony Sikströmin ääni-installaatio The Hum Santo Tirson nykyveistostaiteen museossa Portugalissa vuonna 2020. Kävijät saattoivat syöttää teokseen ääntä omalta kännykältään nähdäkseen arkeologiselta kaivaukselta kerättyjen, Marilan polttamien ja jauhamien luiden muodostavan erilaisia kuvioita metallilevyn päällä. Teoksessa yhdistyvät historia, ääni ja liike, ja yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa sen muotoon. Kulttuuriperinnön kierrätystä parhaimmillaan? (Kuva Miguel Ângelo ja Lília Machado)
Marilan tieteeseen, taiteeseen ja filosofiaan pääset uppoutumaan lisää verkossa >>
Teksti ja kuva: Katri Anttinen