Uusia kasvoja KTMT:n koulutusohjelmassa

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma on saanut lähiaikoina uutta osaamista kaksin kappalein.

Pirita Frigren aloitti elokuun 2019 alussa kulttuuriperinnön tutkimuksessa ja Rami Mähkä vuoden vaihteessa digitaalisessa kulttuurissa. Aivan kuten KTMT:lläkin, on uusilla yliopisto-opettajilla juuret Turun yliopistossa. Frigren tosin on työskennellyt pitkään Jyväskylän yliopistossa.

Molemmilla on vahva tausta historian ja kulttuurihistorian tutkimuksessa, joten yhteistä tutkimuspintaa löytynee kaksikolta jossain vaiheessa.

- Tulemme varmasti tekemään tutkimustasollakin yhteistyötä, kunhan tutkimusaiheita ehditään sulauttamaan yhteen. Opetuksen kehittämistehtävissä teemme jo yhteistyötä, kertoo Frigren.

Haastattelun aikana alkaa jo hieman löytyä ajatuksia siitä, missä se yhteinen kosketuspinta saattaisi olla.

- Minulla menee juuri nyt kurssi, jossa on historian käyttöä ja historiankulttuureita, jotka ovat Ramille ominta aluetta. Minulle ne ovat vähän uudempi näkökulma, Frigren pohtii.

- Sama menee toisin päin: Piritalla on varmasti näkökulmia asioihin, joita itse en näe. Joten taatusti löytyy se yksi kulma, josta otetaan kiinni ja siitä se yhteistyö sitten lähtee, Mähkä sanoo.

Kahden kaupungin elämää toistaiseksi

Rami Mähkä on syntynyt Säkylässä, koska hänen isänsä oli tuolloin töissä Porin prikaatissa. Muuten hän on asunut pääosin Turussa. Pori oli kuitenkin jo jokseenkin tuttu entuudestaan.

- Olen käynyt tietysti jazzeilla, ja opettajanakin täällä European Heritage -maisteriohjelmaan liittyen, kertoo Mähkä.

Pirita Frigren on Ulvilassa syntynyt ja Porissa kasvanut. Hän on kuitenkin asunut muualla nyt jo 17 vuotta, muun muassa Turussa, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä.

- Minun kohdallani voidaan puhua osittaisesta paluumuuttajasta. Perhe asuu edelleen Jyväskylässä, joten ainakin toistaiseksi kuljen kahden kaupungin väliä.

Uudet yliopisto-opettajat pohtivat yhdessä Poria ja porilaisuutta. Musiikkimiehenä Mähkä haluaa mainita tuoreesta havainnostaan.

- Levykaupat näyttävät häviävän katukuvasta, se ikävä ilmiö on näkynyt täälläkin. Olen kuitenkin muuttamassa Poriin lähiaikoina. Se on hyvää vaihtelua, kun ei tunne jokaista kohtaa kaupungin kaduilta. Pori on oikealla tavalla pienempi kaupunki kuin Turku.

- Ja kuitenkin riittävän suuri kaupunki esimerkiksi vireälle kulttuurielämälle: Rakastajat-teatteri, filmifestivaalit, Validi Karkia -konsertit ynnä muut. Edelleenkin koen, että Pori on hieno paikka ja se on aina ollut minulle toinen koti, jatkaa Frigren.

Pienen paikan ominaisuuksia

Sekä Frigren että Mähkä ovat tulleet Porin yliopistokeskukseen suurilta kampuksilta Jyväskylästä ja Turusta. Pienessä Porin yksikössä työskentely on ollut hyvin erilaista.

- Tämä on kiva ihmiskoe: kaikki eri taustan omaavat laitetaan työskentelemään samalle käytävälle ja alamme tehdä yhdessä asioita. Kaikilla on myös omat verkostonsa, jotka tuomme mukanamme. Täällä verkostot sulautuvat ja tiivistyvät, pohtii Frigren.

- Tämä on kaikin puolin kompaktimpi paikka. Nämä kolme oppiainetta ovat niin tiivis paketti, että siinä
väkisinkin opitaan tuntemaan toisemme. Siitä seuraa hyvä koheesio, sanoo Mähkä.

Vireä Puuvillan alue on tehnyt molempiin suuren vaikutuksen.

- Puuvillan alue on tosi toimiva kaikin puolin: upeat yliopistokeskuksen tilat, kauppakeskus, muita yrityksiä, teatteri vieressä, terveysasema. Kuin pieni yhteiskunta. Tämä miljöö on aivan huippu, he sanovat yhteen ääneen.

Teksti ja kuva: Antti-Jussi Marjamäki